tiistai 13. joulukuuta 2011

Sunnuntain puolustus – järkevää perhe- ja yhteiskuntapolitiikkaa tälle ajalle!

Sunnuntain pyhittäminen lepopäivänä - kirkollinen muinaismuisto ja pelkkää teologiaa? Tuskinpa, sillä sunnuntaikysymyksestä käydään tällä hetkellä Euroopan laajuista poliittista debattia, kun työaikadirektiiviä uudistetaan. Euroopan komissiota myöten ovat poliittiset päättäjät ottaneet kantaa siihen, säilytetäänkö sunnuntai eurooppalaisten yhteisenä lepopäivänä. Mistä tässä keskustelussa oikein on kyse? Sitä valotan lyhyesti seuraavassa.

Joustaville työajoille on asetettava selkeät rajat

Euroopan laajuinen keskustelu nivoutuu työelämän rakennemuutokseen: työskentelymallit monimuotoistuvat ja elämänrytmit eriytyvät. Tällä muutoksella, kuten muutoksella yleensäkin, on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Myönteistä on työntekijöiden mahdollisuus joustavampiin työaikoihin ja työskentelymuotoihin. Toisaalta joustavuudella voi olla kielteinen vaikutus yksityis- ja perhe-elämään silloin, kun joustavuudelle ei aseteta rajoja. Tästä työaikalainsäädännössä on pohjimmiltaan kysymys: Euroopan unionin työaikadirektiivin tavoite onkin määritellä turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset. Ei ole reilua, että toisilta työ puuttuu ja toisille työaika on 24/7.

Haasteena työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen

Euroopan komission tiedonannon mukaan 53 % eurooppalaisista tekee viikonlopputyötä vähintään kerran kuukaudessa. Lisäksi 10 % työskentelee iltaisin tai öisin vähintään kolme kertaa kuukaudessa. Päivähoito ja koulut kuitenkin rytmittyvät edelleen arkeen ja päivään. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen onkin eurooppalaisten tutkimusten mukaan suuri ongelma noin viidennekselle työntekijöistä, suomalaisten tutkimusten mukaan vielä useammalle. Vai mitä mieltä olet seuraavasta?

  • Noin kolmannes vanhemmista kokee, että heillä ei ole riittävästi aikaa lapsilleen. Yli neljännes lapsista kokee, että he eivät ole saaneet riittävästi tukea vanhemmiltaan.
  • Tilanne näkyy ruokapöydässä: suomalaisperheet syövät vähiten yhdessä verrattuna mihinkään muuhun OECD-maahan. Itse asiassa puolet yläkoululaisista ilmoittaa, että he eivät syö yhdessä ollenkaan vanhempiensa kanssa.
  • Vajaa puolet vanhemmista ei tiedä, missä nuori viettää viikonloppuillat.
  • Perheenjäsenten kohtaamattomuuden hinta on niin lasten, nuorten kuin vanhempien hyvinvoinnille.

Minkälaisessa yhteiskunnassamme haluamme elää?

Euroopan palkansaajien keskusjärjestön (ETUC) mukaan viikonloppu-, liukuma- ja yötyö ovat epäsosiaalista työaikaa. Sen lausunnon mukaan sekä miesten että naisten stressi nousee, kun molemmat puolisot ovat töissä eikä riittävää tukea lastenhoitoon ja työolosuhteisiin ole saatavilla. Järjestön mukaan tämä merkitsee uuden kunnioituksen tarvetta viikonloppua ja sunnuntaita kohtaan. Yhteisellä vapaa-ajalla, sunnuntailevolla, pyhällä, on vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Kysymys on lopulta siitä, minkälaisessa yhteiskunnassamme me haluamme elää?

Sunnuntain puolustus lepopäivänä on synnyttänyt laajan liikkeen (European Sunday Alliance), jossa Euroopan kirkot yhdessä koettavat vaikuttaa poliittisiin päättäjiin. Liikkeen mukaan Eurooppa tarvitsee sosiaalista mallia, joka ei perustu ainoastaan tuottamiseen ja kuluttamiseen vaan yhteiseen vapaa-aikaan ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sunnuntain puolustaminen on myös sosiaalisen koheesion ja yhteisöllisyyden puolustamista. Kuten perheellä myös yhteiskunnalla tulisi olla kollektiivinen elämänrytmi, koska ihmiset ovat sulautuneet sosiaalisiin rakenteisiin.

Euroopan komission näkemys on ollut sunnuntaikysymyksen suhteen hieman kaksijakoinen. Yhtäältä komissio myöntää sunnuntailevon uskonnollisen, sosiaalisen ja kasvatuksellisen luonteen. Toisaalta se käsittelee sunnuntaikysymystä eriytyneiden elämänmallien, uskonto- ja kulttuurieroavaisuuksien näkökulmasta. Tämän vuoksi komissio ei näe sunnuntailevon soveltuvan EU-tason lainsäädäntöön vaan se haluaisi soveltaa kysymyksessä toissijaisuusperiaatetta eli jäsenvaltiot voisivat hoitaa asian kansallisesti, alueellisesti tai paikallisesti.

Miksi sunnuntain puolustus on järkevää perhe- ja yhteiskuntapolitiikkaa?

Tulevaisuus näyttää tullaanko sunnuntailevon suhteen tekemään Eurooppa-tason tai kansallisen tason poliittisia päätöksiä. Mielestäni meidän tulisi palata tässä kysymyksessä pyhään yksinkertaisuuteen, sunnuntain pyhittämiseen lepopäivänä. Tämä olisi myös kansanterveydellisesti järkevä ratkaisu, sillä tutkimukset osoittavat sunnuntaityön negatiiviset vaikutukset terveyteen ja turvallisuuteen. Säännöllinen viikonloppulepo tukee perheiden hyvinvointia mahdollistamalla yhteisen vapaa-ajan. Samoin sunnuntailepo tukee yhteisöllisyyttä, koska se ylläpitää kollektiivista rytmiä yhteiskunnassa. Näenkin, että sunnuntain puolustaminen olisi varsin järkevää perhe- ja yhteiskuntapolitiikkaa tälle ajalle.

Juha Hirvonen, valtiotieteiden kandidaatti
Työharjoittelija, KDY / Kirkkohallitus

Ajankohtaisesta sunnuntaipuolustuksesta voit lukea lisää Euroopan sunnuntaiallianssin sivustolta: www.europeansundayalliance.eu

VINKKEJÄ SUNNUNTAIN PUOLUSTUKSEEN!
Tilaa:
"Onneksi on pyhä! Noin 52 tapaa viettää sunnuntai", Toim. M. Laiho & P. Ranta, Kirjapaja 2011

torstai 8. joulukuuta 2011

Nyt sitä saa! Nyt sitä saa!

Ihan kohta riisipuuroa - ja jo tänään uunituoretta kirjaa:
ONNEKSI ON PYHÄ! NOIN 52 TAPAA VIETTÄÄ SUNNUNTAI
Toim. Marjukka Laiho & Paavo Ranta, Kirjapaja 2011



Nimensä mukaisesti kyseessä on kadonneen sunnuntain metsästys. Näistä pyhäpäivän viettovinkeistä ei löydy shoppailua tai töiden tekemistä. Tämä kirja on vastaisku 24/7-yhteiskunnalle. Vinkit sopivat myös joulurauhan etsijälle. Olennaista on antaa oma aikansa arjelle ja pyhälle. Pysähtymällä, rauhoittumalla, katsomalla lähemmäs avautuu tuttu ja turvallinen uutena ja kiehtovana; vähemmän onkin enemmän.

Kirjan on kustantanut Kirjapaja, yhteistyössä Pyhä-painopisteen ja Kirkkohallituksen kanssa. Kirjoittajat tulevat erilaisista kirkollisista taustoista (Laiho Marjukka; Ranta Paavo; Tukeva Pekka; Sipiläinen Ilkka; Haapiainen Timo-Matti; Kanerva Marjaana). Lisätietoja kirjasta löydät mm. alla olevasta Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteesta.

Tilaukset: Kotimaakauppa: Tilaa Onneksi on pyhä!

Iloista odotuksenaikaa ja levollisia adventtisunnuntaita toivottaa,

Pyhä Sihteeri

P.S. Valitettavasti sitä taas ei enää saa: - eli adventin- ja joulunajan rukouskorttia. Kortin menekki yllätti positiivisesti ja pari viikkoa hurahtikin lisäpainoksen lisäpainosta tuottaessa. Nyt on 60 000 suomenkielistä korttia ja 3 000 ruotsinkielistä lähtenyt maailmalle, Utsjoelta Etelä-Ranskaan. Lämmin kiitos kaikille kortin tilanneille! Toivottavasti rukoukset tuovat lämpöä saajien joulunaikaan - aina loppiaiseen asti.

**********************************************************************

Onneksi on pyhä! antaa vinkkejä sunnuntain viettoon

Viikkoon tarvitaan päivä, jolloin levätään, ladataan akkuja, vietetään pyhää. Onneksi on pyhä! –kirja kannustaa erottamaan arjen ja sunnuntain toisistaan.

Ihmisen hyvinvoinnille levon ja työn vuorottelu on välttämätöntä. Perhe ja muut läheiset tarvitsevat aikaa ja aitoa läsnäoloa. Kirjan noin 52 erilaista tapaa viettää sunnuntai on valittu siten, että ne antavat aikaa itselle, toiselle ihmiselle, koko luomakunnalle ja Jumalalle. Siten ne toimivat vastapainona arjen kiireelle.

Sunnuntai on mahdollisuus

”Ihminen ei ole kone, joka voi käydä tauotta vuorokaudesta toiseen ja viikosta viikkoon ilman pysähtymistä. Ihminen tarvitsee lepoa, ajan rytmiä, vuorottelua arjen ja pyhän välillä. Pyhä suojelee elämää", Mikkelin piispa Seppo Häkkinen toteaa.

Häkkinen korostaa, että sunnuntai on mahdollisuus, ei pakko. Pyhäpäivä muistuttaa elämän pyhyydestä. "Siksi meillä ei ole varaa kadottaa sunnuntaita. Sillä ilman pyhää on vain arkea. Sitä ei kukaan jaksa”.

Joulukuussa ilmestyvä kirja julkaistaan yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa. Se liittyy koko kirkon yhteiseen vuosien 2010–2012 painopisteeseen Pyhä. Painopisteellä halutaan kannustaa ihmisiä etsimään ja lähestymään pyhää. Näin vahvistetaan kristillistä uskoa ja elämäntapaa sekä edistetään koko luomakunnan hyvinvointia.

Aiemmin Pyhä-painopisteeseen liittyen on julkaistu Hilkka Olkinuoran ja Jaakko Heinimäen kirjoittama Puhetta Pyhästä -kirja.

- Kirkon tiedotuskeskus

torstai 17. marraskuuta 2011

Tilaa ilmaiseksi adventin-/joulunajan rukouskortteja!

Pyhä-painopisteestä on tuotettu adventin ja joulunajalle ilmaiseksi jaettavia rukouskortteja suomeksi ja ruotsiksi. Kortteja voi tilata jaettavaksi seurakunnalle, yhteistyökumppanille, työyhteisölle tai omaan käyttöön.


Kortissa on lyhyet rukoukset kullekin adventtisunnuntaille, toisella puolella tapaninpäivästä loppiaiseen. Kortteja voi käyttää pieninä lahjoina, kirjanmerkkeinä tai vaikkapa saarnan tai hartaushetken pohjana.


Tilaukset: julkaisumyynti@evl.fi). Mahdolliset postikulut veloitetaan tilausmäärän mukaan. Korttien painosmäärä on 30 000 kpl.

Och samma finns på svenska!


Hyvää joulunodotusta!

t. Pyhä Sihteeri

P.S. Muista myös joulunpunainen lahjavinkki, jossa riittää pohdittavaa tekstiä koko vuodelle: Puhetta pyhästä (J. Heinimäki & H. Olkinuora, 2010), hinta 12 euroa + postikulut, tilaukset: julkaisumyynti@evl.fi.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Miltä pyhä näyttää?

Pyhä. Pyhä pyhä pyhä.

Pyhän visualisointi on vähän samankaltainen ongelma kuin maailmankaikkeuden selittäminen kuvallisesti: "Selitä maailmankaikkeus. Piirrä siitä kuva." "Selitä pyhä. Piirrä siitä kuva." Mistä lähteä eteenpäin kun pyhä voi olla niin paljon ja niin erilaista?


Jollekin pyhä voi tarkoittaa hyvin voimakasta uskonnollista kokemusta. Rukousta. Yhteyttä. Toiselle pyhä voi olla jotain kaunista arjen keskellä - hiljainen teehetki puiston penkillä. Mutta kun ateistikin voi kokea pyhää. Mitä se silloin on? Se voi olla vaikka tajuttoman hyvä suklaakeksi. Ongelmallisinta on, että kukaan ei voi sanoa, että toisen kokema pyhä on juuri se oikea, tai että toisen kokema on väärä. Ei ole oikeaa eikä väärää. On vain erilaista pyhää.

Kun pyhää visualisoidaan Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, rajataan tietty maailma, jonka sisällä liikutaan - onneksi. Se auttaa visualisoinnissa. Puhutaan kirkollisesta pyhästä. Puhutaan kirkon jäsenille. On tietyt säännöt, tietyt perinteet, tietyt sakramentit joiden voidaan olettaa olevan yleisesti tiedossa. Näitä hyödyntämällä päästään sellaisten visuaalisten koodien äärelle, joilla pyhää voidaan avata ja kuvata, mutta jotka jättävät silti tilaa jokaisen omalle tulkinnalle ja omalle kokemukselle.

Niinpä syntyi kuva pyhästä.

Oikeasti se ei ollut ihan noin yksinkertaista. Voi kuin olisi ollutkin. Versioita tuli aika monta. Lähtökohta ja lopputulos ovat kuin kaksi eri marjaa. Kaikkein vaikeinta oli kuvata pyhää siten, että ei oikeastaan sano yhtään mitään (siis ei anna mitään tiettyä, yksityiskohtaista viestiä siitä mitä pyhä on tai mitä sen pitäisi olla), mutta antaa silti selvät sävelet siihen, että pyhästä puhutaan. Myös kuvakieltä haettiin monen eri mutkan kautta. Esittävää vai ei-esittävää? Yksinkertaista ja selkeää vai koristeellista? Entä värit. Ei liian kirkollista, tummat violetit ja vihreät eivät toimi ja luovat vähän synkkää kuvaa. Mutta ei liian pirteääkään. Lämmintä.

Mihin sitten päädyttiin?

Graafisena suunnittelijana selitän asian näin:

Kuva pyhästä on ensisijaisesti kuva elämästä, joka alkaa ja päättyy kirkollisten sakramenttien ja toimitusten kiertokulkuun. Kun ihminen syntyy, hän saa kasteen. Tätä kuvataan kastemaljalla, jossa on vesipisara. Ihminen elää ja toimii yhteisössä, jossa hänellä on rakkaita ympärillään. Tätä kuvataan kolmen eri perhemallin kautta - pariskunta käsi kädessä puun alla, kolmihenkinen perhe kävelyllä, ja senioripariskunta penkillä puun alla. He elävät kristillistä elämää, johon liittyy kokemus luomakunnasta tasapainoisena, kauniina paikkana. Tätä kuvataan kaupunkinäkymällä, johon kuuluu olennaisena osana luonto; puut ja vesi. Kun ihminen kuolee, hänet siunataan matkaan. Tätä kuvataan laivalla, joka purjehtii pois kuvasta. Kaiken keskellä on kirkko, lämmin "koti" jonne voi aina astua. Ja kaiken aikaa tätä kiertokulkua suojelee ja varjelee pyhä hahmo, jonka lämpö ja valo antaa ihmisille elämän. Alareunasta kuva on rajattu pyöreäksi, kuin maljaksi - elämän maljaksi, ehtoollismaljaksi. Kuvasta voi löytää myös lisää yksittäisiä symboleita ja merkityksiä - kalat; matka, mutta myös suora viittaus Jeesukseen. Risti kirkon päällä. Kaksitoista valaisevaa ikkunaa; opetuslapset. Rappuset; ylösnouseminen.

Kuva pyhästä on juuri sitä - kuva pyhästä. Se ei ole logo, ei tunnus, ei mikään hieno viestinnällinen sana. Se on kuva.

Kuva pyrittiin suunnittelemaan siten, että se olisi selvästi kirkollinen. Että se kertoisi, että tässä puhutaan kirkollisesta pyhästä. Silti jätettiin erittäin paljon "löysää", tulkinnanvaraa. Pyhää ei haluttu antaa; ei haluttu sanoa, että näin sinun tulee tuntea tai kokea. Haluttiin antaa kuva, johon jokainen pystyisi menemään sisään ja josta jokainen voisi löytää oman pyhänsä.

Ihmiset kysyvät, mitä kuva tarkoittaa. Mitä siihen on kätketty. Osaan selittää sen vain kuten yllä tein - avaamalla symboliikan, perustelemalla eri kuvituselementit ja syyt niiden käyttöön. Tärkeintä minusta on havahtua siihen, että kysymys on herännyt. Se tarkoittaa sitä, että kuvaa on katsottu. Siis todella katsottu, pysähdytty katsomaan. Tehty ehkä omia tulkintoja, mietitty ovatko ne oikeita. Tai mitä pitäisi tulkita, jotta menisi oikein.

Voin sanoa, että kaikki menee oikein. Tuli kuvasta millainen ajatus tahansa, se on varmasti oikea. Sehän on kuvan herättämä ajatus, ja syntynyt juuri teissä. Sekin on oikeastaan aika pyhää.

Satu Kontinen
graafinen suunnittelija, kuvittaja
Pyhä-painopisteen visuaalisen ilmeen suunnittelija
satu@satukala.com
facebook.com/satukala
satukala graphic design

Lisää visuaalisia virikkeitä osoitteessa evl.fi/katselepyhaa.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Ehdota Pyhä-tutkimusaihetta!

Alkusyksy on hurahtanut huisin nopeasti. Syysflunssan ohella Pyhä Sihteeri on uppoutunut loppu- ja ensi vuoden uutuuksiin. Tulossa on muun muassa sunnuntaikirjaa ja ekokampanjaa; ajankohtaisia aiheita molemmat. Näistä lisää myöhemmin.

Nyt on aika kääntää katseet yliopistoon, missä lukukausi on kiireisimmillään. Lokakuun lopussa pyörähtävät käyntiin seminaarit, joissa opiskelijat sukeltavat tutkimuksen kiehtovaan maailmaan.

Nyt voit ehdottaa tutkimusaihetta!

Pyhä-painopiste tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston Käytännöllisen teologian osaston kanssa. Tänä syksynä alkaa viisi seminaaria, joissa laaditaan kandidaatin tutkielmia. Ensi syksynä aiheet jatkuvat pro gradu -seminaareina. Tulevat seminaarit ovat otsikoiltaan (oppiaine sulkeissa):

1. Miten kirkko madaltaa kynnystään? (Käytännöllinen teologia)

2. Pyhän kohtaaminen jumalanpalveluksessa, sielunhoidossa ja diakoniassa (Käytännöllinen teologia)

3. Uskonnollinen viestintä jumalanpalveluselämässä (Käytännöllinen teologia)

4. Uskonnolliset pienyhteisöt aikamme uskonnollisuuden peilinä (Kirkkososiologia)

5. Uskonnon oppiminen elämänkaaren eri vaiheissa (Uskonnonpedagogiikka)

Voit ehdottaa yleisesti tai tiettyyn seminaariin soveltuvaa tutkimuksen aihepiiriä, tutkimuskohdetta tai valmista aineistoa. Esimerkiksi:

Pitäisikö pyhän kokemuksia mielestäsi tutkia?
Onko seurakunnassasi toimintaa, jonka osallistujia haluaisit aiheesta haastateltavan?
Tai onko seurakuntalehdessä artikkeleita pyhästä tai Pyhä-painopisteestä, joihin olisi kiinnostavaa syventyä?


Voit tallentaa ehdotukseksi alla olevaan kommenttikenttään tai lähettää sähköisesti sihteerille, marjukka.laiho(at)evl.fi. Vastaukset 31.10.2011 mennessä. Muista lähettää myös yhteystietosi! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi (2) kappaletta Puhetta pyhästä -kirjoja (Jaakko Heinimäki & Hilkka Olkinuora, Kirkkohallitus 2010). Kiitos vastauksestasi jo etukäteen!

Iloa syksyyn toivottaa,

Pyhä Sihteeri

Lisätietoja: www.helsinki.fi/teol/ktel/

maanantai 19. syyskuuta 2011

Voimauttava valokuva etsii pyhää

Pyhyys minussa, pyhyys sinussa.
Voiko sitä nähdä?
Voiko sitä edes yrittää tehdä näkyväksi?

Tällaiset kysymykset nousivat mieleeni opiskellessani voimauttavaa valokuvausta kahden vuoden ajan Miina Savolaisen ohjauksessa Aalto yliopiston Aalto PROn järjestämässä koulutuksessa. Opintojeni tarkoituksena oli syventää osaamistani voimauttavan valokuvan menetelmän käyttämisessä osana seurakuntapapin työtäni. Tämä tarkoitti henkilökohtaista prosessia, jota ilman menetelmän käyttö ei johda toivottuun lopputulokseen.

Voimauttava valokuva prosessissa liikun joka kerta hyvin aralla maaperällä.
Jos tuossa maastossa ei ole ensin itse kulkenut, niin mahdotonta on kulkea siinä toisenkaan ihmisen kanssa. Voimauttavassa valokuvassa näkymätön tulee näkyväksi tai ainakin sellaiseksi, että valokuvan tallentama ihminen aistii kuvassa olevan muutakin kuin mitä silmät näkevät. Menetelmää käyttäessäni voimistui kerta kerralta tunne, että olen kohtaamassa pyhää samalla, kun etsimme kuvaparin kanssa kuvaan sellaista, minkä hän kokee itseään voimauttavaksi.

Voimauttavan valokuvan menetelmässä valokuvaaminen ei olekaan pääasia.
Paljon tärkeämpää on yhdessä toisen kanssa käyty dialogi. Katsellaan yhdessä jo olemassa olevia valokuvia tai ainakin keskustellaan siitä, millaisia kuvia voisi olla olemassa (jos niitä olisi aikanaan otettu). Dialogin aikana käydään läpi mahdolliset kuvapelkoon liittyvät tunteet. Tässä prosessissa kamera on vain apuväline tuomaan esiin sellaista, mikä yhteisessä dialogissa on noussut tärkeänä esiin.


Tärkein väline voimauttavan valokuvan menetelmässä on katse.
Hyväksyvä katse rohkaisee. Jokaisella meistä on tarve tulla hyväksytyllä tavalla toisen ihmisen näkemäksi. Omakuvien avulla opettelemme yhdessä katsomaan itseä lempeämmin ja armollisemmin.


Menetelmässä valokuvaajan katse on osa dialogia kuvan päähenkilön kanssa.
Hänen katseensa rohkaisee ja tukee kuvan päähenkilöä avautumaan kameralle. Pakkoa ei ole, sillä voimauttavan valokuvan menetelmä on lempeä tapa kutsua toista mukaan prosessiin.


Voimautuminen on itsessä piilossa olevien voimavarojen tulemista näkyväksi. Itsensä hyväksyminen ja armollinen katsominen valokuvassa vahvistaa itsetuntoa. Menetelmän aikana tapahtunut kohdatuksi tulemisen kokeminen ilman taka-ajatuksia, avoimesti ja kuin salaisuutta ihmetellen johtaa kuvan päähenkilön voimautumiseen.

Kimmo Hurri, pastori, Janakkalan seurakunta

Lisätietoja:
www.voimauttavavalokuva.net
aaltopro.aalto.fi

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kirkon (vasta)voima sukupolvelta toiselle: Kieli, kokemus, kulttuuri

Terveisiä Thüringenistä! Kesä kukki Zinzendorfin puutarhassa ja rypäleet kypsyivät kappelin ikkunan takana, kun muutama kymmentä kirkkoaktiivia kokoontui keskustelemaan uskon siirtämisestä sukupolvelta toiselle Neudietendorfiin, Erfurtin lähistölle. Pohjois-, Itä- ja Keski-Euroopan protestanttisten kirkkojen kirkkokonventti (Kirchenkonvent für Nord-, Ost- und Mitteleuropa) tuo vuosittain yhteen vaihtuvan maallikko- ja työntekijäjoukon tutustumaan toisiinsa ja toistensa kirkkoihin sekä vahvistamaan yhteistä perintöä nykyhaasteiden keskellä.


Hengen ja ruumiin ravintoa Kappelin ikkunan takana. (Kuvaaja: N. Lehmusoksa)

Kirkkokonventin historia rautaesiripun taakse jääneiden kirkkojen tukiverkostona on kokoontumisissa edelleen läsnä; toisen maailmansodan muisto tuntuu elävänä Itä- ja Keski-Euroopan kirkkojen tilanteessa. Keskusteluun nousevat usein uskontovastaisuus, sekularisaatio, kulttuurisen muistin katkeaminen, jotka toki ovat yleiseurooppalaisia ilmiöitä ja vaikuttavat arvoihin ja asenteisiin niin meillä kuin muualla. Vastavoimana kirkkokonventissa saa muutaman päivän nauttia Isä meidän -rukouksesta kielten sekamelskana, moniäänisestä virsilaulusta ja iltapäivän aivoriihistä, joista osallistujat ammentavat voimaannuttavia kokemuksia, tunnetta ja tietoa kotiin vietäväksi.


Kirkkokonventin väkeä 2011 (Kuvaaja: J. Holm)

Tämänkertainen aihepiiri, uskon siirtäminen sukupolvelta toiselle, kirvoitti rikasta pohdintaa. Työryhmässämme keskusteltiin englanniksi muun muassa siitä, mikä uskonnossa on olennaista siirrettävää: kieli, kokemus, kulttuuri - vaiko nämä kaikki? Samalla haastoimme itsemme keskustelemaan uskosta ilman äidinkielen hienosäätöä, saimme historiallisia kokemuksia Lutherin asuinsijoilla kulkiessamme, ja vahvistimme kirkollista kulttuuria viettämällä joka-aamuista monikielistä messua. Kenties uskon siirtämisessä ei olekaan kyse joko-tai -asetelmasta, vaan sekä-että. Kieli ilman kokemusta on tyhjää, yhteisistä kokemuksista taas muodostuu yhteistä kulttuuria. Tekemällä oppii, elämällä tässä ja nyt, kokonaisvaltaisesti - parhaiten ilon kautta. Tämän aarteen talletin rinkkaani, kun jatkoin matkaani kokouksesta eteenpäin.


"Ken tästä portista käy..." Luther astui tästä ovesta luostariin. (Kuvaaja: M. Laiho)

Viikonlopun ajan sain tutustua myös evankelisen St. Briccius und Immanuel -seurakunnan toimintaan vierailemalla seurakuntapedagogin luona Magdeburgissa. Pelkän saksankielen käyttö saattoi rajoittaa teologista keskusteluamme, mutta paljon ehdin oppia kaupungin historiasta ja kirkollisesta tilanteesta. Elben varressa sijaiseva Magdeburg on aina ollut idän ja lännen rajalla. Toisen maailmansodan jälkeen se oli Itä-Saksan tuhottu mutta merkittävä teollisuuskaupunki, joka nyt on kohdannut rakennemuutoksen ja pakenevan väestön haasteet. Rikas mutta rankka historia näkyykin kaupungissa, muinaista keisari Ottoa juhlitaan keskiaikaisin menoin mutta nykykulttuurin sisältö on hakusessa. Itä-Saksan ateistinen perintö on vahvaa ja kirkko näyttäytyy edelleen marginaaliryhmien (vasta)voimana.


Keskiaikaista (ruoka)kulttuuria Magdeburgissa. (Kuvaaja: M.Laiho)

Tällaisessa tilanteessa kirkko on ajautumassa entistä ahtaammalle. Seurakuntia yhdistetään kuten meilläkin, enemmän ja vähemmän onnistuneesti, ja jumalanpalveluksiin osallistuu vain kourallinen vanhoja seurakuntalaisia. Varojen ja työvoiman puutteessa vanha kirkko puutarhoineen jää vähälle hoidolle. Lapset ja nuoret osallistuvat, mutta vanhempansa eivät. Seurakuntapedagogin valtasikin sama huoli kuin kirkkokonventin kokousväen: Miten siirtää uskon sisältöjä uusille sukupolville? Miten kirkollinen perintö ja perinne säilyy sukupolvien katkosten yli - vai säilyykö?


St. Briccius-kirkon villiintyvä puutarha kalterien takana. (Kuvaaja: M.Laiho)

Protestanttiset kirkot ovat merkittävä osa eurooppalaisen yhteiskunnan kehityshistoriaa. Kansankielet, lukutaito, koululaitos; kapitalismi, individualismi, työnarkomania - historiallisia tulkintakehyksiä on monia. Protestanttisten kirkkojen alkuviljaa on ollut uudistaminen - vallitseviin epäkohtiin kohdistuva protesti. Jos kirkolla vielä on tästä historiastaan jäljellä edes siemen, sen varjeleminen on äärimmäisen tärkeää. Kirkon mahdollinen voima on olla vastavoima, oppositio. Kirkko ei ole maailmasta, vaikka se elääkin maailmassa. Osaammeko ja uskallammeko varjella tätä perintöä omassa elämässämme? Mukaudummeko muottiin ja unohdamme haaveet paremmasta maailmasta ja taivasten valtakunnasta? Minne vie kirkkotie tässä ja nyt - entä tulevaisuudessa?


"Ei polku tää vie mihinkään..." St. Briccius, puutarha. (Kuvaaja: M.Laiho)

Vain elävää perintöä voidaan siirtää eteenpäin, unohdettua ei. Muistin säilyttämiseksi kristillisen perinnön tulisi koskettaa koko elämää. Aineellisen mukavuuden keskellä hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti, ihmisten hätä lakannut tai paratiisi laskeutunut hyvinvointisuomeen. Työtä riittää. Tehdään sitä, rohkeasti ja ilolla. Yes, we can.

Lisätietoja:
Uutinen kirkkokonventin tapaamisesta (saksaksi)
Evangelisches Augustinerkloster zu Erfurt 
Die Ev. Kirchengemeinde St. Briccius und Immanuel

tiistai 23. elokuuta 2011

Aika pyhää puhetta!

Olen uskonut uuteen kieleen. Siis siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi, jos ilmaisemme kristinuskon sisällöt arkisella kielellä. Sunnuntaina käytäisiin messussa ja lapsetkin pääsisivät ehtoolliselle. Perheissä opetettaisiin taas tunnollisemmin iltarukous. Eri sukupolvet keskustelisivat hengellisistä kysymyksistä siinä missä säästä ja terveydestä. Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys pitäisi julkisessakin puheessa sisällään hengellisen ulottuvuuden.


Ymmärtää ken haluaa

Mutta ei se niin mene. Aika pyhä! -seminaarissa kielentutkija Pirjo Hiidenmaa sanoi napakasti, että ihmiset käsittävät itselleen vieraita asioita, jos haluavat. Esimerkiksi suomalaiset katsovat kovin kiinnostuneina Frendejä telkkarista, vaikka meillä useimmilla ei ole mitään kokemusta siitä kielestä ja kulttuurista, jossa New Yorkin nuoret aikuiset elävät. Rosin, Rachelin, Monican ja Chandlerin kieli ja baarikulttuuri ovat jotain ihan muuta kuin Äänekosken ABC:n nurkilla parveilu tai maitotölkin ja lenkin haku. Heidän tarinansa menee kuitenkin kaupaksi lenkinpurijalle.

Johan se olisi pitänyt hoksata Jeesuksesta. Mestarin toiminnan pitkäkestoisten vaikutusten perusteella on selvää, että hän esitti asiansa niin, että varsin useat halusivat ymmärtää, mitä hän viesti. Vastustajia ja ymmärtämättömiäkin tosin riitti. Tämän kaiken hän tuntui tekevän ilman sen suurempaa strategiatyötä ja toimintasuunnitelmaa, menetelmänä pyhä huolettomuus ja kohtaaminen. Mikä nyt sitten mättää?


Keskustelu luo ymmärrettävää kieltä

Aika pyhä! -seminaarissa minua kohotti sivistyneiden ihmisten (osallistujien ja alustajien) keskustelu kristillisen kielen luonteesta. Paneelissa kohtasivat vapaa filosofi, Suomen akatemian johtaja, MTV 3:n toimittaja, FST:n toimittaja ja piispainkokouksen pääsihteeri. Olin iloinen heidän ilmeisestä halustaan selvittää ja jakaa ajatuksiaan. Se sai minut ajattelemaan, että halu kiinnittyä johonkin asiaan ei ehkä ole niinkään kiinni siitä, miten puhutaan, vaan ketkä puhuvat ja miltä se tuntuu.

Seurakuntalaiset taitavat puhua ihan liian vähän kirkossa ja kirkosta. Se ei varmaan ole työntekijöiden vika, tilanne on vaan ajautunut tällaiseksi. Syyllisiä ei kannatakaan etsiä, kun on kiire vetää aarre pois suosta. Enkä vieläkään keksi muuta konstia parannukseen kuin puhuminen ja kuunteleminen. On lähdettävä halusta ymmärtää toista ihmistä ja aidosti ilmaistava käytössä oleva yhteisen ajattelun tila. Tämä tapahtuu, kun kuuntelee tarkkaan ja vastaa kielellä, jota on kuullut toisen käyttävän. On myös monia tilanteita, joissa voin vaatia toiselta saman: ansaitsen tulla kuulluksi omalla kielelläni.


Uskonto on kieli

Paneelissa oltiin yhtä mieltä siitä, että uskonto itsessään on kieli, jonka rakenteilla ja symboleilla pystytään ilmaisemaan sellaista todellisuutta, jota muilla kielillä ei tavoita. Samoin kuin saameksi pystyy puhumaan lumesta paljon vivahteikkaammin kuin suomeksi, voi kristinuskonkielellä kuvata ihmisen sisintä toisin kuin luonnontieteen kielellä. Kielitaitoa yleensä arvostetaan.

Jos emme puhu uskontoa, emme välitä lapsillemme enää sitä uskonnon kielitaitoa, jonka itse hallitsemme. Moni kokee, ettei hallitse omaa uskonnon kieltään tai oikein edes tiedä, onko se oma vai ei. Perusasiat kuitenkin tunnutaan tuntevan. Kun sattuu onnettomuus, kokoonnutaan yhteen ja turvaudutaan pyhään kauneuteen ja hellyyteen.


Uskonkielen ja nykyisen arjen välillä on siis edelleen yhteys. Tarttumapinta vahvistuu, kun sanoitamme sitä. Sitä paitsi olen huomannut, että aina, kun joku haluaa sanoa jotakin syvällistä elämästä tai kuolemasta, niin vakaumuksesta riippumatta hänen puheensa muuttuu hengelliseksi – siis siinä vaiheessa, kun ajatus on ehtinyt pitkälle ja elämän rajallisuuden todellisuus on käsillä. Pyhän taito ei siis helposti katoa, vain suuri pinnallisuus peittää sen hetkittäin näkyvistä.

Anita Ahtiainen, kouluttaja, Seurakuntien Lapsityön Keskus ry

Lisätietoja:

SLK:n Aika pyhä!-materiaali:
http://www.evl-slk.fi/tyon_tueksi/kirjat_ja_materiaalit/aika_pyha!/

Aika pyhä! -seminaarin parhaat palat videoklippeinä:
http://bambuser.com/channel/UtrTV/broadcast/1900456?broadcast-tabs=comments
http://bambuser.com/channel/UtrTV/broadcast/1902266

maanantai 15. elokuuta 2011

Syksy alkaa pyhää katsellen


”Pyhimmät tapahtumat ovat salaisuuksia. Siksi ne syntyvät öisin.”

Lomalle lompsis – niin päättyi kevätkausi blogistanissa yhtäkkiä. Kesäreissuilta oli vakaa aikomus kirjoitella, mutta etäisyyden ottaminen taisi tehdä hyvää. ”Joskus täytyy mennä kauemmas, jotta näkee lähemmäs.”

Kesän aikana herkistin mieltäni pyhän katsomiseen ja kokemiseen. En lukenut. En kirjoittanut. En sanoittanut pyhää millään tavalla. Muutamia aamuöisiä pohdintoja toki kävin ystävien kanssa – ja maailma parani jälleen. Kesällä annoin pyhälle hidasta aikaa; yöttömässä yössä mieli lepäsi ja etsi ohjailematta omia polkujaan.



”Joskus pyhä ei vain tule näkyviin ennen kuin Jumala itse sammuttaa valot.”

Kun usva nousee järveltä tai valkohäntäpeura jähmettyy tuijottamaan tien varteen, näen pyhän kertovan itsestään sanattomalla kielellä. Kun tangon pyörteissä aika katoaa ja liike vie mennessään, pyhä kulkee voimallisesti koko kehon lävitse. Kun aurinko hellii lämmöllään ja järvivesi pehmeydellään, pyhä tulee iholle.

Pyhä koskettaa tunteiden kieltä. Luetut sanat, katsotut kuvat, kuullut äänet - mikä tahansa voi kirvoittaa pyhän tunteen. Kaikki ei kuitenkaan ole pyhää eikä pyhä kosketa kaikessa ja kaikkialla. Kun yhden viestikanavan hetkeksi sulkee, muut aistit alkavat herkistyä.




”Kuljemmepa minne tahansa, pyhä on edessä ja takana, mennessä ja tulevassa.”

Kun kesän on lepuuttanut silmiään luonnon kauneudessa, voi syksyn alkajaisiksi tarkentaa zoomia. Näin tehdään myös Pyhän uusilla sivuilla, joilla keskitytään visuaalisuuteen: evl.fi/katselepyhaa. Kuvaan voi uppoutua oheisten posti-/mietiskelykorttien grafiikassa, kesäblogin tarinoissa pieniapyhiahetkia.blogspot.com tai upeita valokuvia tarjoavan kuvapankin poluilla www.kuvio.helsinki.fi/pyhanpolut/.

Kaikki sivuilla tarjottu materiaali on ilmaista. Kortteja voi tilata postikulujen hinnalla julkaisumyynnistä (julkaisumyynti(at)evl.fi), kuvapankki ja tarinablogi ovat vapaasti hyödynnettävissä. Palautetta ja parannusehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Mikä sinun silmääsi hivelee? Millaiselle pyhälle matkalle mielesi vaeltaa, kun sukellat kuvaan?

Silmiä hivelevän kaunista syksyä toivottaa,

Pyhä Sihteeri

Kirjoituksessa lainatut tekstit esiintyvät uusissa Pyhä-postikorteissa. Ne ovat teoksesta Puhetta pyhästä (Jaakko Heinimäki & Hilkka Olkinuora 2011, Kirkkohallitus).

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Näkyvän pyhän jäljillä

Kevään aikana työn alla on ollut Pyhän polut -kuvapankki. Kuvapankki on osa Pyhä visuaalisuuteen keskittyvää materiaalia: evl.fi/katselepyhaa. Tässä blogissa valokuvaaja johdattaa lukijan havainnoimaan näkyvää pyhää, pyhiä rakennuksia ja kuvien kieltä: "...tuskin kukaan lähestyy kuvakohdetta yhtä hitaasti kuin valokuvaaja silloin, kun hän verkkaisesti käveli kohti kaukana siintävää rakennusta".

Näkyvä pyhä

Pyhä on helppo mieltää joksikin takaiseksi, suljetuksi ja saavuttamattomaksi - joksikin mikä esiintyy vain harvoin, useimmiten kaukaisessa menneisyydessä. Ilmestyessään tämä harvinainen pyhä aiheuttaa usein myyttiset mittasuhteet saavuttavia mullistuksia.

Pyhä on kuitenkin yllättävän usein jotain aivan toisenlaista: visuaalista, näkyvää, kouriintuntuvaa. Esimerkiksi suomalaisessa muinaisuskonnossa yksittäiset jylhät pyhät puut, kalmaiset kosteikot ja pyhät lehdot henkivät nimenomaan visuaalisia erityispiirteitä.

Pyhien lehtojen jälkeinen ihminen jäsentää omaa ympäristöään ennen kaikkea laajalla rakennustoiminnalla. Erilaiset rakentamistavat ovatkin suorinta ilmaisua kulloisestakin elämismaailmastamme. Ihminen antaa rakennustensa avulla ympäristölle merkityksiä: glorifioi, mystifioi, rationalisoi, latteuttaa, väheksyy. Kirkkoarkkitehtuuri tarjoaa keskeisen kulminaatiopisteen tässä merkitysten muuttuvassa kentässä. Kirkkoarkkitehtuuri on rakennettua, konstruoitua pyhää silloinkin, kun se haluaa kieltää aikaisemmat tulkinnat ja olla vain eräänlainen pyhän negaatio.

Pyhä ja arkkitehtuuri

Kirkkoarkkitehtoninen kulttuuriperintö on syntynyt eri aikoina, eri paikoissa ja erilaisten teologisten vaikutteiden alaisena. Ei olekaan syytä olettaa, että jokaista kirkkorakennusta voitaisiin kutsua pyhäksi – tai ilmaisevan sitä – tietyllä yhtenäisellä tavalla. Pikemminkin voidaan ajatella, että erilaiset kirkkorakennukset ilmaisevat pyhän erilaisia ominaisuuksia.

Tässä piilee lähtökohta työn alla oleviin Pyhän polkuihin. Paitsi että pyhän luokse on useimmiten lähdettävä – kuten pyhiinvaeltajien aikoinaan – on polun valintakin merkittävä tehtävä. Eri poluilta tapaa aina jotain uutta ja erilaista. Pyhän polut -kuvapankki tarjoaa kuusi erilaista taipaletta pyhän äärelle. Kullakin polulla on oma teemansa, jota avataan polun pääsivulla. Lopulta jokainen "polkukokemus" on kuitenkin jokaisen oma, henkilökohtainen. Se voi olla sivusta seuraava, kyselevä tai kriittinen.

Koska nettikokemus on usein aikamoista poukkoilua (jota mitattaessa käytetään muuten termiä "bounce rate"), esitän alla muutaman huomion siitä, mitä Pyhän poluilta löytyvien kuvien taakse kätkeytyy.

Kyse on ennen kaikkea ajasta ja sen kokemisesta

Vaikka kuinka koittaisi netin ääressä hidastella, tuskin kukaan lähestyy kuvakohdetta yhtä hitaasti kuin valokuvaaja silloin, kun hän verkkaisesti käveli kohti kaukana siintävää rakennusta. Harvoin valokuvaaja tyytyi myöskään ainokaiseen otokseen saavuttuaan viimein perille. Pikemminkin hän kartoitti kohteen kuin kissa uuden reviirinsä, nurkka nurkalta. Sen jälkeen oli aika tutkia erilaisia kuvakulmia rakennukseen. Yksi näistä valittiin Pyhän polut -sarjaan katseltavaksi. Kokonaista retkeä voi seurata klikkaamalla rakennuksen nimeä ja katselemalla lisäkuvia Kuvio kuva-arkistosta.

Toinen ajallinen piirre liittyy kuvakohteiden teemaan; jokin piirre voi näyttää historiallisesti varhaisessa esimerkissä valjulta ja mitättömältä "kehittyneempien" kohteiden rinnalla. Tällainen varhainen esimerkki voi kuitenkin henkiä jotain ainutkertaista, alkuperäistä ja autenttista.

Samalla se voi nostattaa mieliin sen yhteiskunnallisen tilanteen, jolloin rakennustelineet vielä reunustivat kohdetta. Usein pätee sääntö "mitä pahempi tyranni (maallinen tai kirkollinen), sitä upeampaa rakentamista" – mutta aika kultaa muistot. Hidasta oli joskus myös rakentaminen ja työn aikana ehdittiin nähdä monenlaisia vallanpitäjiä. Esimerkiksi Kölnin katedraalin katolla nostokurjet viipyivät kokonaista 300 vuotta ja iskostuivat jo kaupunkikuvaan.

Edellä mainittu alkuperäisyyden käsite on myös hieman hankala käsite. Rakennushistoria etenee yhtä vähän suoraviivaisesti kuin historia yleensä. Pian katsojalla voikin olla edessään autenttinen kopio, alkuperäistä palvotumpi. Näiden kuvallisten arvoitusten pariin palaamme heti lomakauden jälkeen. Kaunista kesää!

TT Arto Kuorikoski, tutkijatohtori, HY/Käytännöllisen teologian osasto

Lisätietoja Kuvio kuva-arkistosta: www.kuvio.helsinki.fi

torstai 9. kesäkuuta 2011

Matkaraportti: 120 000 ilomieltä luterilaisilla kesäfestareilla

Olin viime viikolla Dresdenissä, itäisessä Saksassa. Niin oli muutama muukin. Kaupungin hotellit varattiin täyteen vuosi sitten; nyt kesäkuun ensimmäisinä päivinä piiiiiiiiiitkät raitiovaunut olivat täynnä vihreissä kirkkopäivähuiveissa kulkevaa kansaa ja koko kaupungin kymmenien barokkikirkkojen ovilla seisoi lähes poikkeuksetta kyltti ”Kirche überfüllt”, kirkko ylitäynnä. Kirkon ulkopuolella tungeksi vielä lähes 100 hengen joukko suoraa videokuvaa katsellen.


Kyseessä ei ollut massiivinen kauneimmat joululaulut -tapahtuma tai häämessujen sarja. Nämä olivat Saksan kirkkopäivät eli ihan tavalliset kaiken kansan kokoontumisajot, joita järjestää maan luterilaisen väestönosan maallikkoliike. Kohderyhmänä tapahtumalle eivät kuitenkaan ole vain tietyn tunnustuskunnan tai liikkeen sisäpiiriaktiivit vaan koko yhteiskunta. Iloinen viesti näkyi ja kuului: ”nicht nur für die Kirche, sondern in der ganzen Gesellschaft”. Kun meillä lakitetaan Manta, täällä viitan sai keskusaukion Martti-patsas.


Tapahtumassa ei ole kyse myöskään hetkellisestä mielijohteesta, sillä tätä hulinaa tapahtuu säännöllisesti joka toinen vuosi. Aina helatorstain aikaan jokin Saksan kaupunki pulppuaa viiden päivän ajan hengellistä ohjelmaa uskontodialogista tanssijumalanpalvelukseen, huippupoliitikon puheesta stadionkonsertteihin. Kaikki tapahtuu vapaaehtoisvoimin, suurelta osin nuorten avustuksella; hulisevassa kaupungissa Helfer ja Helferin ojensivat auttavan kätensä oli kyse sitten eksyneestä tai pyörtyneestä kirkkoturistista. Yhdessä tekemisen meininki näkyi niin esiteltävissä aktiviteeteissa kuin kaikissa tapahtumajärjestelyissä, jotka oli tehty mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja saavutettavasti, tietysti. Tämä näkyy myös avaran tehdashallin pahvisista istuinpenkeistä; käynnissä on aamun raamattutunti ja penkit ovat täynnä, tietysti.


Suomalaisen kirkollisen keskustelun kuumat hitit – homoseksuaalisuus ja naispappeus – olivat ohjelmatarjonnassa raikasta o(l)lutta ja mennyttä, tai ainakin mainstreamia. Ketä kiinnostaa, kun keskustella voi myös yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja anteeksiannosta? Kirkkopäiväliikkeellä rakennettiin ja rakennetaan rauhaa alhaalta ylöspäin; sodan, rautaesiripun ja maallistumisen jälkeen. Rauhanliikkeen hengellisyyteen ei kuulu kysellä taivaspaikkapassia lähimmäiseltä. Mitäpä jos sen sijaan hiljentyisimme kaikki yhdessä ekumeeniseen taizérukoukseen ja sytyttäisimme kynttilät? Se kun on suljetun pikkukirkkopietismin sijaan näiden karkeloiden hengellistä peruskauraa.


Dresdenin jälleenrakennetussa kaupungissa tunnelma oli jotakin suomalaisen kesäfestarin, massiivisen gospelkonsertin ja sambakarnevaalin välimaastosta. Paitsi että menossa oli luterilainen hengellinen tapahtuma. Siis mitä? Tästä tapahtuman perusluonteesta minun täytyi vähän väliä muistuttaa itseäni. Toisinaan koin olevani Helsingin juhlaviikoilla, toisinaan helluntailiikkeen ylistyskonsertissa. Epätodellinen hetki iski esimerkiksi silloin, kun artisti sai täpötäyden stadionin heiluttamaan kirkkopäivähuivejaan ja tekemään aaltoja.


Tai silloin, kun nuoret ottivat keskipäivän aurinkoa torin katukiveyksellä ja vähän vanhemmat patsastelivat katu-uskottavasti tuopposesta virkistyen. Samalla kaikki kuuntelivat siitä ylibuukatusta kirkosta kaiuttimien kautta kuuluvaa keskustelua tai musiikkia. Elämä tuntui olevan tässä ja nyt, kokonaisuutena ja kaikkinensa, hengellisesti sekä hengessä että ruumiissa. "Kaikki on hyvin ja voin relata, antaa hyvän tunnelman virran viedä."


Jäin koukkuun, hurahdin. Haluan tätä lisää. Voiko tämä minun oma luterilaisuuteni todella saada aikaan tällaisen fiiliksen? Ja mistä sitä saataisiin meillekin?


Lisätietoja Saksan kirkkopäivistä:
www.kirchentag.de

Kuvat kirjoittajan.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Reittikartta mielen matkalle

Kristillinen mietiskely on joko kohteellista tai kohteetonta. Mieli seuraa sitä, mitä se pystyy tavoittamaan. Koska mielellä on rajansa, se voi myös ihmetellä tavoittamatonta. Jonkin verran pitää rauhoittua, jotta voisi ihmetellä sitä, mitä ei voi ajatella. Usein ajatuksellisen, sanallisen tai kuvallisen kohteen mietiskely johtaa hetkeksi myös sanattoman eli kohteettoman mietiskelyn tilaan; tilaan jossa vain ollaan. Kristilliseksi mietiskelyn tekee se, että mietiskelijä tietää olevansa Jumalan edessä.

Kristitty mietiskelijä kohtaa aina myös salaista itseään. On jännittävää jäädä seuraamaan oman itsensä esiinmarssia; mitä kaikkea löytyykään. Joskus se, mitä löytyy, on toki tunkkaistakin. Mielenliikkeiden seuraaminen on silti hyödyllistä. Liikkeet kertovat siitä, mitä sinussa juuri nyt tapahtuu. Kirjatessasi havaintojasi voit huomata yleisiä suuntia, joihin mielelläsi on tapana etsiytyä.

Tunnista omat mielenliikkeesi ja anna ne Jumalalle rukouksessa. Rukous on myös sitä, että vain jäädään Jumalan läsnäoloon. Se on aina keskustelua, jossa keskustelevat persoonat ovat sekä erillään toisistaan, eri tiloissa, että hakeutuvat yhteyteen, samaan tilaan. Mietiskely tutustuttaa sinut ainakin dialogin toiseen osapuoleen: siihen, mitä sinä olet. Jumalaa ei mietiskelyllä tavoita. Voit kuitenkin löytää paikan, jossa häntä voi kuulla. Hän on aina läsnä.

Tee-se-itse

Voit käyttää tekstiä tai kuvaa, vaikkapa Puhetta pyhästä –kirjaa tai -korttia mietiskelykohteena. Voit tehdä näin.

1. Etsi ja valitse itsellesi paikka, jossa voit olla vähintään kaksikymmentä minuuttia rauhassa, sulje kännykkä ja valmistaudu mahdolliseen seikkailuun. Muista, että voi käydä myös niin, että ei tule tapahtumaan yhtään mitään. Paikka voi olla vaikka saunan kuisti, riippukeinu, metsän polku, oma tuoli. Joillakin on kotonaan oma rukousjakkara, -matto tai -nurkka.

2. Kiinnitä hetki huomiota asentoosi. Valitse sellainen, johon et nukahda. Nukkuminen on mukavaa, mutta nyt mietiskellään. Hae asento, joka mahdollistaa sekä levollisuuden että valppauden.

3. Hengitä sisään ja ulos. Kokoa mieltäsi niin paljon kuin se on mahdollista. Jos tulet tietoiseksi jostakin muusta kuin mietiskelyhetken tarpeesta, tunnista se ja pane ajatus tietoisesti syr-jään – sen aika tulee myöhemmin.

4. Tunnista aistimuksesi; alusta, jolla istut; ilma ihollasi; hengityksen kulku sieraimissasi; autojen kaukainen kumu; linnun laulu; lasten äänet kauempaa; kirjan paino kämmenelläsi.

5. Lue valitsemasi teksti muutamaan kertaan tai katsele luontoa tai kuvaa – keskittymisen kohteita maailma on täynnä.

6. Valitse lukemastasi tai havaitsemastasi yksi ajatus. Jää sen kanssa kahden. Asu siinä. Mitä sinulle selviää? Toki sekin voi selvitä, että nyt ei selviä mikään.

7. Merkitse mietiskelyhetkesi loppurukouksella, ristinmerkillä, kumarruksella tai jollakin muulla sinulle luontaisella tavalla.

8. Siinä se.

Levollista kesää toivottaa,

Pekka Y. Hiltunen, Uskontokasvatussihteeri, KLK

Lisävinkkejä mietiskelyyn ja Puhetta pyhästä -materiaalin tilaukset:
evl.fi/katselepyhaa

tiistai 24. toukokuuta 2011

Valkovuokkoja, arpaonnea ja toiviolauluja - auf Deutsch

Kevät on ihanaa aikaa. Luonto virkoaa ja ihmiset kuoriutuvat ulos talviuniluolistaan. Elämä pursuaa kodeista kaduille ja työhuoneista terasseille. Kevät on myös aikaa, jolloin työelämä kohtaa haasteen sovittaa yhteen leppoisia kevätretkiä ja tulevan vuoden suunnitteluhaasteet. Onko tämä sattumien summaa vai suurta suunnittelua? Ehkäpä vastakkaisilta tuntuvat ajankäyttöhaasteet voivat parhaimmillaan tukea toisiaan: kevätretkellä pölyinen pää pääsee tuulettumaan, mikä voi näkyä raikkaina avauksina uusissa suunnitelmissa.

Pyhän kevätretkikiertue alkoi pari viikkoa sitten oman työyhteisön meripäivällä. Lähes 80 kalpeaa toimistorottaa risteili aurinkoisessa säässä kauniiseen Kaunissaareen - palatakseen muutamaa tuntia myöhemmin rusketukseksi muuttuva puna poskillaan ja rinnuksellaan. Merituuli virvoitti ajatuksia vähintään yhtä paljon kuin tuttujen ja tuntemattomien työystävien seura. Sanokoot mitä sanovat, mutta lounas- ja kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ideat! Tuonkin retken antimista riittänee ammennettavaa vielä vuosiksi; sen verran syväluotaavaa keskustelua kirkon tulevaisuudesta ehdimme käydä valkovuokkoniityn laidalla ja tuulesta kyynelehtiviä silmiä pyyhkien.


Perhematkan kaltainen kevätretki oli mitä parasta lämmittelyä heti perässä seuranneelle kansalliselle suurfestarille eli Lahden kirkkopäiville. Valitettavasti Pyhä Sihteeri ehti lähinnä päivystää peräpöydän äärellä, mutta onneksi sinne löysi tiensä moni kirkko- ja torikansasta (käytävätreffaamisia unohtamatta). Sopuisassa synergiassa Kirkkohallituksen ulkoasiainosaston kanssa viestimme pyhän kohtaamisesta niin lähellä kuin kaukana.

Pyhän pöydännurkalla halukkaat saivat kertoa omia näkemyksiään pyhästä - aiemmin blogissakin esitellyn painoläiskän kirvoittamina. Vastauksia tuli varsin monipuolisesti ja niitä on nyt tallennettu Pyhän nettisivuille (evl.fi/katselepyhaa), aiemmista tiedoista poiketen ilman vastaajien nimeä ja puhelinnumeroa. ;) Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin arvovaltaisen virallisessa valvonnassa eli Pyhän ohjausryhmän läsnä ollessa luvatut viisi kappaletta Jaakko Heinimäen & Hilkka Olkinuoran kirjoja Puhetta pyhästä (Kirkkohallitus, 2010). Onnettarena toimi harjoittelijamme Nora ja tulokset julkisti pj-Kalle. Ilme oli kaikilla muikea, kun jaoimme arpaonnea seuraaville voittajille: Taina Huopalainen, Anne Matilainen, Aarno Peltola, Elina Vaittinen, Sari Vääräniemi. Voittajiin on otettu yhteyttä ja kirjat on toimitettu uusille omistajille. Yksi kirja meni tällä kertaa naapuripöydän päivystäjälle, mutta korruption vähäisyydestä kertonee mm. kansliapäällikön vastauksen päätyminen samaan pinoon kaikkien muiden kanssa. Kiitos hänelle ja kaikille muillekin oivaltavista sanailuistanne! (Kuva: Harri Palo)


Seuraavat kevätkirmausten ja uuden aihioinnin etapit koittavat tiiviissä symbioosipaketissa ensi viikolla. Silloin on luvassa kaksipäi(väi)nen aivoriihivetäytyminen keskelle vehmasta Espoota aiheena muun muassa "Keijo (KJY) and the Kids (KDS)” eli uuden organisaation haasteet ja mahdollisuudet, sekä ”Kirkon immateriaaliajan innovaatiot” eli kuinka teen olennaisen vähemmällä rahalla. Kaikki tärkeitä ja mitä ajankohtaisimpia aiheita kirkon arkityössä. Illalla on varmasti syytä keventää tunnelmaa hetkeksi ja sen tueksi sopii paitsi lohimakkara (rasvaa vain 12,37 %) myös uusi Toiviolaulukirja, joka tulee sisältämään - tietysti - vähintään taistolais-, maakunta- ja teflonpoplauluja. Tässä symbioosissa hiljaisen hartauden aika on heti kotatanssien ja Nuotiotunnelman jälkeen. (Ks. esim. YouTube.)

Toiviolaulut korvissa raikuen valmistaudun myös hylkäämään kotimaan kamaran hetkeksi - mutta vain palatakseni tuhansia ideoita rikkaampana. Niin monta (ja varmasti enemmänkin) mahtuu Saksan Kirkkopäivien 600-sivuisen ohjelman sivuille. Ennakkosuosikkini ehdin silti löytää: TanGOttesdienst eli tangojumis lauantai-iltana - ja päälle Milongan opetusta! Suurenmoisella uteliaisuudella, nöyryydellä ja kiitollisella mielellä suuntaan askeleeni kohti Dresdenin hulinaa. Lupaan ottaa mukaan tyhjän rinkan. Sinne pitää nimittäin mahtua hurjan paljon tuomisia, kuten virikkeitä ja villejä visioita, kotiin palatessa.

Sillä aikaa, nauttikaahan orastavasta kesästä - ja sen myötä pyhän piirtymisestä kaikessa kauneudessaan verkkokalvoillemme. Pyhiä kuvia on muuten tulossa sekä Pyhä-sivuille että blogistaniin ensi viikolla. Voikaa hyvin ja kerätkää paljon voikukkia, auf Wiedersehen! (Toim. huom. Voikukkavoi voi sutata vaatteet; varovaisuutta tai tahran poisottajaa eli ta-bortia suositellaan. Seppeleen teko omalla vastuulla.)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Pyhä-seuranta: Väliaikatietoja

Kohta on kuukausi työharjoittelua Pyhä-painopisteessä takana, mutta onneksi vielä toinen edessä. Tekemistä nimittäin riittää. Pääasiallinen tehtäväni on suorittaa Pyhä-painopisteen seuranta, joka koostuu sähköisestä kyselystä ja puhelinhaastatteluista. Seurannan tavoitteena on selvittää, kuinka tieto Pyhä-painopisteestä on saavuttanut seurakunnat ja onko painopiste vaikuttanut seurakuntien toimintaan. Seurannasta kirjoitetaan kattava raportti, mutta tässä hieman kuulumisia matkan varrelta.

Ensimmäinen vaihe seurannan toteutuksessa oli sähköisen kyselyn tekeminen Webropol-ohjelmalla. Ohjelma oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvän opastuksen avulla kyselyn teko oli oikeastaan aika helppoa ja hauskaa. Kyselystä tehtiin todella kompakti paketti, jotta mahdollisimman moni ehtisi vastata. Koska kyselyllä haluttiin tavoittaa kaikki seurakunnat, valikoituvat vastaajiksi tässä vaiheessa kirkkoherrat. Heidän sähköpostinsa olivat myös kootusti saatavilla, mikä ei valitettavasti ole tilanne kaikkien kirkon työntekijäryhmien osalta. Kyselylomakkeen loppuun sai jättää omat tai kollegan yhteystiedot tarkempaa puhelinhaastattelua varten.

Täytyy myöntää, että pari sydämenlyöntiä jäi välistä, kun pistin kyselyn yhdellä klikkauksella menemään 389 kirkkoherralle! Viesti ja linkki kyselyyn päätyivät onnellisesti melkein neljän sataan inboxiin. Bumerangina sain joitain poissaoloviestejä, joskin aika moni vastasi kyselyyn ihan heti linkin saatuaan. Oli yllättävän kiehtovaa käydä katsomassa (monta kertaa päivässä!), kuinka paljon vastauksia oli tullut. Tätä kirjoittaessani vastauksia on 140 kpl ja yli 40 vastaajaa on jättänyt yhteystiedot puhelinhaastattelua varten. Vastausten määrä oli mielestäni positiivinen yllätys ja haluankin vielä näin Pyhä Blogin välityksellä kiittää kirkkoherroja aktiivisuudestanne!


Kuten edeltä näkyy, suurin osa eli 94 % kyselyyn vastanneista oli saanut tietoa Pyhä-painopisteestä. Tärkeimmät tiedonsaantikanavat olivat kirkon nettisivut ja erilaiset kirkolliset lehdet. Noin puolet vastaajista oli saanut tietoa Pyhä-painopisteestä tiedotteiden ja tuomiokapitulin välityksellä. Kirkkoherrat, jotka eivät tienneet painopisteestä, mainitsivat sähköpostin tehokkaimmaksi väyläksi kirkon sisäisessä viestinnässä. Toisaalta oleellisten asioiden pelättiin myös hukkuvan sähköpostin tietotulvaan.


Seuraavaksi kyselyssä tiedusteltiin, onko seurakunnissa ollut toimintaa Pyhä-painopisteeseen liittyen. Melkein 80 % vastaajista ilmoitti omassa seurakunnassaan olleen Pyhä-painopisteen innoittamaa toimintaa. Toimintaa on ollut lähinnä kasvatustyön ja jumalanpalveluselämän työaloilla. Oli myös ilo kuulla, kuinka runsaasti eri työalat ovat tehneet myös yhteistyötä. Avoimessa kysymyksessä sai kertoa omin sanoin, millaista toimintaa painopisteeseen liittyen on ollut. Esille nousi mm. Pyhän painottaminen rippikouluissa, kerhotoiminnassa, kinkereillä ja jumalapalveluksissa. Useissa seurakuntalehdissä on ollut artikkeleita painopisteestä ja toisinaan Pyhälle oli omistettu oma teemanumero. Lisäksi Aika Pyhä! -kirjaa kehuttiin erinomaiseksi ja sitä jaetaankin muutamissa seurakunnissa kastekoteihin. Sanoisinpa näin äkkiseltään, että aika monipuolista toimintaa!


Seurakunnat, joissa ei ole ollut Pyhä-painopisteeseen liittyvää toimintaa ilmoittivat tärkeimmiksi syiksi ajan ja työvoiman puutteen. Myös muutokset työyhteisössä ovat vieneet tilaa ja energiaa, jolloin painopistetyöskentely on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Tänään kerroin seurannan alustavista tuloksista ohjausryhmän kokouksessa. Varsinkin tieto siitä, että ylivoimaisesti suurin osa vastaajista oli kuullut Pyhä-painopisteestä, lämmitti ohjausryhmäläisten mieliä. Seuraavaksi ovat vuorossa puhelinhaastattelut, joiden tuloksia jäämme mielenkiinnolla odottamaan!

Aurinkoista kesää toivottaen,

Nora, Pyhä-painopisteen harjoittelija

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pyhä-painoläiskätesti

Kristillisen kasvatuksen edellisessä numerossa (1/11) esiteltiin Peter Halldorfin kirja Pyhän tuoksu (Kirjapaja 2009). Siinä todetaan: ”Mysteeri, pyhä salaisuus, ei anna selittää itseään”. Pieni hahmottomuus, kenties jopa rönsyily onkin ollut ensituntumani myös Pyhä-painopisteestä. Miten jostain näin laajasta voi saada ”projektinmallisen” otteen? Kaavioihin, kuvioihin ja tilastoihin pyhää on vaikea pakottaa. Kuitenkin pyhällä on erityislaatunsa, se jokin, joka tekee pyhästä pyhää. Sukulaisiahan ne ovat, pyhä ja piha, erotettu ja rajattu, aina omalla tontillaan.

Näin kirjoitan tänään ilmestyneessä Kristillinen kasvatus -lehdessä (2-3/2011, s. 7). Pohdinnat syntyivät toki jo reilu kuukausi sitten, silloin kun sekä Pyhä-painopisteen ohjausryhmässä että neuvottelukunnassa oli keskustelu tämän vuoden työskentelyn teemoista ja tavoitteista. Pyhää ohjaamassa on varsin kokenut ja näkemysrikas joukko omien erityisalojensa ammattilaisia. Toiveita ja visioita koko kirkon ensimmäiselle yhteiselle painopisteelle onkin ollut runsaasti. Samalla on tiedostettu rajaamisen tarve.

Kun erilaiset joskin erinomaiset näkemykset Pyhän ytimestä on nostettu keskusteluun, on lopputulos näyttäytynyt ainakin Pyhä Sihteerille hyvin samankaltaisena: ”Kaikki tämä on tärkeää ja luovuttamatonta.” Niinpä Pyhä rönsyää armeliaasti ylitsevuotavan maljan tavoin. Viimeisimmässä neuvottelukunnan kokouksessa painopisteen kuvattiin muistuttavan lähinnä painoläiskää. Johdatuksesta vaiko sattumien summasta, tähän monimuotoisuuteen osui myös Pyhän logokuvan suunnitellut graafikkomme aivan painopisteen alkutaipaleella.

Graafikko: Satu Kontinen, www.facebook.com/satukala

Kuvassa on nähty monenmoista - ja toki graafikollakin on oma tarinansa kuvasta. Kuvat ja kuvapolut, ajatusten vaellus kuvan äärellä saavat uutta tilaa painopisteessä vielä loppukevään ja kesän aikana. Verkkosivuille on luvassa uusi kuvapankki ja muitakin kivoja juttuja, joista kerron tuonnempana. Viikonlopun Kirkkopäivillä aloitamme jo sukelluksen kuvien maailmaan. Nyt kysynkin myös Sinulta: Mitä näet kuvassa?

Vastauksesi Pyhä-painoläiskätestiin voit kommentoida blogiin, näpytellä osoitteeseen pyhapainopiste(at)gmail.com tai kirjoittaa käsin Lahden Kirkkotorin Pyhä-pöydän äärellä, joka sijaitsee osana Kirkon ulkoasiainosaston esittelypistettä (A7-A8). Viikon sisällä vastanneiden kesken arvomme viisi kappaletta Puhetta pyhästä -kirjoja.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Odottamaton ilo

Markuksen evankeliumia on kutsuttu pitkällä johdannolla varustetuksi kärsimyskertomukseksi. Se kuvaa Jeesuksen tien ylös Jerusalemiin kiireisenä, vääjäämättömänä tapahtumasarjana. Sama totuus kerrotaan muissakin evankeliumeissa. Outo opettaja ja ihmeiden tekijä julisti totuutta ja eli niin kuin opetti. Se johti johdonmukaiseen lopputulokseen. Paha ja kuolema halusivat pitää yliotteensa. Ihmisten yhteiskunnan, politiikan ja uskonnon, piti päästä hänestä eroon. Hän oli syntynyt ihmisten kaupungin ulkopuolella, ja pääkaupungin muurin ulkopuolella hänet myös tapettiin. Hänet kavallettiin orjan hinnasta, ja orjan kidutuskuolema tuli hänen osakseen. Toteutui antiikin filosofin ennustus: jos joku todella eläisi oikeuden ja totuuden mukaisesti, hänet varmaan ristiinnaulittaisiin.

Opetuslapset menettivät toivon ja häipyivät. Vain uskollisimmat naiset seurasivat, kuinka Opettaja kuoli ja mihin hänet haudattiin. Nasaretilaisen seuraajat olivat umpikujassa, tyhjyyden edessä. Kun mitään muutakaan ei ollut tehtävissä, naiset halusivat sapatin jälkeen saattaa päätökseen kesken jääneet hautajaismenot.

Jotakin tapahtui. Odottamaton ilo. Kaikki neljä evankeliumia kertovat ilosta ja hämmennyksestä, jonka häikäisevä valo loisti tyhjästä haudasta. Kertomusten erot puhuvat niiden totuudesta enemmän kuin harmonisoitu selostus ikinä pystyisi. Olennainen aitouden merkki on se, että ylösnousemususko lähtee liikkeelle juuri naisten todistuksesta. Sehän ei ollut juridisesti pätevä. Jos juttua olisi haluttu silotella, naiset olisi ensimmäisenä pitänyt editoida pois.

Tyhjältä haudalta alkoi ilon tapahtumasarja. Se luo valoa, se pulppuaa eteenpäin kuin elävöittävä vesi. Usko ylösnousemukseen ja kohtaaminen Ylösnousseen kanssa sai Galilean maalaismiehet ja –naiset menemään maailman ääriin ja marttyyrikuolemaan asti, vakuuttuneina uskostaan ja ilostaan.

Me tämän päivän kristityt kuulumme ilon tapahtumasarjaan. Se on saavuttanut meidät tyhjän haudan luota, kirkon kahden tuhannen vuoden historian kautta. Odottamaton ilo on uskomme ytimessä: Jumalan läsnäolo kirkastaa elämän, ja tekee sen eri tavalla kuin koskaan voisin kuvitella. Odottamaton ilo tulee sisälle omaan tyhjyyteeni, omaan umpikujaani ja kuolemaani. Se näyttää, että pahuuden ja kuoleman ristintie on muuttunut valon virraksi. Siihen jokaista kutsutaan mukaan, heijastamaan valoa ja viemään yllättävää iloa eteenpäin.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Isä Heikki Huttunen, pääsihteeri, Suomen Ekumeeninen Neuvosto

Lisätietoja Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta: www.ekumenia.fi

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Uusi aika, uusi toivo!

Kirkollisessa kalenterissa on kellot käännetty uuteen aikaan. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirryimme paaston niukkuudesta pääsiäisajan rikkauteen. Armoa, iloa, anteeksiantoa sekä elämänvoiman ihmeellisyyttä riittää taas ammennettavaksi ainakin helluntaihin asti, ja toivottavasti koko tulevaksi vuodeksi; onhan kristityn elämä pohjimmiltaan ikuista pääsiäisen iloa. Se on täytetty, nyt ja ikuisesti – joten elämä kan(nat)taa sittenkin, nyt ja ikuisesti. Tässä jos missä on syytä pulppuavaan iloon!

Samanlaista, syvälle sydämeen ulottuvaa pääsiäisen iloa toivon paitsi oman elämänsä sankarille myös elämässään syrjitylle tai syrjäänjääneelle, itsensä tai muiden väheksymälle sekä yhteiskunnan, lähimmäisen tai omantunnon murjomalle. Eli meille jokaiselle ajasta, paikasta ja fiiliksestä riippumatta. Pääsiäisen ilo on jotakin, jota meidän ihmisten on mahdollista jakaa pelkästään ihmisyytemme perusteella. Jos haluamme. Se on nimittäin pelottavaa ja suurta luottamusta vaativa valinta, että uskoo, toivoo ja rakastaa – myös paastonajan ja pitkäperjantain koettelemusten jälkeen.

Vaikka järkiperustaiset syyt puuttuisivat, niin oikeus uskoon, toivoon ja rakkauteen kuuluu jokaiselle (ks. myös SLS tai Pöntinen & Helminen, toim., 2005). Kaikki saavat olla pyhän yhteydessä, jos haluavat. Tästähän on kyse myös Pyhä-painopisteen nykyisessä toimintavuodessa – ja toki siinä seuraavassakin. Haaste on edelleen iso, mutta aina sitä voi yrittää eikä yrittänyttä laiteta – siis halvalla, koska onhan sitä edes yrittänyt. Idealistin arkea? Toki, ja perusteltua sellaista; mikä suuri etuoikeus kirkon työssä!

Pyhän yhdenvertaisuuden ja solidaarisuuden asialla olemme jälleen huomenna 26.4. Helsingin Tuomiokirkon portailla. Kuka kuuntelee köyhää –verkoston, Pyhä-painopisteen ja Helsingin seurakuntayhtymän pääsiäistempauksen osa II ottaa tuulta siipiensä alle klo 15-17. Tällöin luetaan vapaaehtoisvoimin rukouksia, joiden aiheena on köyhän toivo ja kiitos. Vaikka tilanne näyttäisi mahdottomalta ja umpikujaan ajautuneelta, niin se pyörii sittenkin – elämä on pieniä ihmeitä täynnä, ne vain odottavat kulman takana vielä näkymättömissä.

Haudan synkät muistot saattavat vielä kalvaa eikä Pyhä Henkikään kaikessa täyteydessään ole ehtinyt Suomen kesään, mutta toivoa voi aina. Tervetuloa siis mukaan juhlistamaan uutta aikaa ja vahvistamaan elämän ihmeellisyyttä! Voit edelleen ennakkoilmoittautua allekirjoittaneelle (marjukka.laiho(at)evl.fi tai 09-1802 342) tai tupsahtaa isojen portaiden ylätasanteelle klo 14.45 tai joskus sen jälkeen.

Vakaata, vankkaa ja sitkeää pääsiäisen iloa itse kullekin koko tulevalle vuodelle! Kuullaan – tai siis kirjoitellaan – taas parin viikon päästä. Silloin pääsiäisilo on syventynyt paitsi kirkkovuodessa myös täällä blogissa; olemme tuolloin äitienpäivän jälkitunnelmissa ja Pyhän Kesän alkumetreillä. Ensi viikolla jossain ihan muualla; missä, se selvinnee viikon kuluttua.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ruoka tekee pääsiäisjuhlan

Samalla kun paastonaika saa intensiivisen päätöksensä näin hiljaisella viikolla, katse alkaa siirtyä orastavaan juhlaan. Ruokakaupoissa pääsiäisen herkut ovat jo hetken aikaa täyttäneet hyllyjä, siinä kassan vieressä tietysti houkutteleva suklaamunien valikoima. Vielä ei kuitenkaan ole aivan näiden herkkujen aika: Esimerkiksi koristellut pääsiäismunat symboloivat ylösnousemuksen uutta alkua, mistä kertoo myös koristelun perinteinen punainen väri. Meille munien koristelu on levinnyt idästä, ortodoksisesta pääsiäisperinteestä. Sieltä on tullut myös monille tuttu pasha sekä pääsiäispulla, kulitsa, jota leivottiin niin paljon, että sitä riitti talon väelle koko pääsiäisen ajaksi.

Perinteisin suomalainen pääsiäisen ajan ruoka on tietysti mämmi. Satakuntalaisen keittokirjan (SKS, 1992) mukaan mämmin teko aloitettiin kiirastorstaina imellyttämällä maltaita ja ruisjauhoja. Uunissa tai padassa hitaasti kypsennetty imelletty seos jäähdytettiin ja sitä tarjottiin pitkänä perjantaina. Pääsiäispäivien juhlapöytään taas on perinteisesti kuulunut lammas ja keitetyt munat. Broileri oli pitkään pääsiäislammasta suositumpi, mutta viime aikoina lammas (tai karitsa) on taas päässyt juhla-aterian pääraaka-aineeksi.


Oikean pashan raaka-aineiden pitää olla rasvaisia: smetanaa ja rasvaista rahkaa sekä voita. Rasvaista rahkaa ei suomalaisesta ruokakaupasta tosin löydy.

Kuten perinteiseen pashaan, moniin muihinkin pääsiäisen jälkiruokiin sopivat hapanmaitotuotteet. Jos pashamuotti ei kuulu nykykodin varustuksiin, voi sekoittamalla erilaisia hapanmaitotuotteita kehittää hieman erilaisen hyydytetyn kakun. Tässä pakastealtaan arvokas herkku eli tyrni pääsee komistamaan keväistä juhlapöytää.

Tyrnikakku


150 g digestivekeksejä
90 g sulatettua voita

Täyte:

3 liivatetta
2 pientä luomumunaa
1 dl sokeria
1 dl tyrnimehua
1,5 dl vaniljajogurttia
200 g tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

Kiille:
5 liivatetta
1,5 dl tyrnimehua
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä

Aloita tyrnimehun keittämisellä: Kiehauta n. 3 dl pakastettuja tyrnejä ja purista mehun siivilän läpi. Tyrnin siemenet ja kuoret leivoin leiväksi. Voit myös tuorepuristaa mehun sulaneista marjoista.


Pohjaa varten sulata rasva ja murskaa keksit nuijalla tai monitoimikoneella. Sekoita sulatettu rasva murujen joukkoon. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vuoan reunat voi myös öljytä, jos leivinpaperisuikaleet reunoilla tuntuvat hankalilta.

Laita 3 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota myös kerma vaahdoksi eri astiassa, puhtaalla vatkaimella. Kiehauta noin puoli desiä tyrnimehua ja liota sen joukkoon puristetut liivatteet. Jäähdytä seosta hiukan lisäämällä noin puoli desiä kylmää tyrnimehua. Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon tuorejuusto, jogurtti, kermavaahto ja kädenlämpöinen tai viileämpi tyrniliivatemehu. Levitä täyte muruseoksen päälle vuokaan. Nosta kylmään hyytymään.

Kun torttu on hyytynyt (noin tunnin - kahden päästä), valmista kiille: Laita 5 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Kiehauta tyrnimehu ja sokeri. Purista joukkoon liivatelehdet ja jäähdytä seosta kylmällä vedellä. Tarkista makeus. Kun seos on jäähtynyt, muttei vielä kokonaan hyytynyt, kaada se varovasti hyytelökakun päälle. Varo tekemästä reikiä. Hyydytä vielä noin tunti. Koristele lopuksi tyrnimarjoilla tai hedelmillä.

Herkullista pääsiäistä!

Toivottaa,

Riina Pykäri, ts. johtava opettaja, Helsingin suomenkielinen työväenopisto

Lisätietoja: http://www.hel.fi/hki/sto/fi/Opiskelu/Hyvinvointi+ja+terveys
Blogin kuvat kirjoittajan.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pyhä jalkautuu (rai)ruohonjuureen

Joko olet kylvänyt rairuohon? Ei se mitään, en minäkään. Tänään kaivan multapussin ja laitan siemenet ”muovipussikasvihuoneeseen”. Pääsiäissunnuntaiksi ehtii hyvin kasvattaa uuden elämän ihmeen, jonka seasta kurkistavat pikkuiset suklaamunat ja keltaiset tipuset. Näistäkin symboleista löytyy lisätietoja: evl.fi/pyha/paasiainen.
Kuva: kotimaa24.fi

Vihertävä ruoho ja voikukat alkavat pian puskea myös torikivien koloista. Pyhä jalkautuu kirjaimellisesti keväänmerkkien luo ja kutsuu kaikki mukaan hyvän asian puolesta.

Tule mukaan pääsiäistempaukseen Helsingin Tuomiokirkolle 15.4. ja 26.4 klo 15–17


Kuka kuuntelee köyhää -ryhmä, kirkon Pyhä-painopiste sekä Helsingin seurakuntayhtymä järjestävät Helsingin tuomiokirkon edustalla paaston- ja pääsiäisajantempaukset. Paastonaikana perjantaina 15.4. kello 15–17 aiheena on ”köyhän toive”, ja pääsiäisviikolla tiistaina 26.4. kello 15–17 aiheena ”köyhän toivo”.

Molemmissa tapahtumissa luetaan hiljaisia, lyhyitä rukouksia kaiken kansan keskellä kulkien. Tempauksilla kiinnitetään huomiota siihen, miten kärsimys ja kiitos ovat läsnä meissä nykyaikana. Tempaukset järjestetään vapaaehtoisvoimin. Rukouksia lukemaan voi ilmoittautua Pyhä-painopisteen projektisihteeri Marjukka Laiholle, marjukka.laiho(at)evl.fi tai p. 09-180 2342.


Tempauksen lisäksi Pyhässä on menossa täysi hulina ja hulabaloo ensi vuoden toimintasuunnitelmasta. Ehdotuksia osahankkeiksi otetaan edelleen vastaan. Tiedote asiasta on ollut Sakastin uutisissa, samoin Pyhän FB-ryhmässä ja täällä blogissa. Nyt vain se tehokkain viestiväline vielä käyttöön, elikkäs puskaradio!

Kuiskitaanhan pyhiä juttuja sekä itseksemme että keskenämme, ruohonjuuressa ja puskaradiossa. Ja voihan niitä viestejä lähettää myös yhteiseen eetteriin. Pyhä Sihteeri päivittää sivuja ja kerää toimintamalleja suurella ilolla. Lomake löytyy täältä.

Kauniita kevätpäiviä tältä erää! Ja toivottavasti tavataan Tuomiokirkolla!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Pyhää mämmiä

Pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna Lontoon merimieskirkolla kokoonnutaan pääsiäisbasaarin merkeissä. Pari kontillista mämmiä, suklaamunia, ruisleipää, salmiakkia ja muita suomalaisia tuotteita saapuu Lontooseen laivakyydillä. Myyjäisten (sekä joulu- ja pääsiäismyyjäisten välillä toimivan suomikaupan) ansiosta suomalaisen ruuan ystävät pysyvät kotoisissa herkuissa ja kirkko saa kerättyä varoja toimintaansa varten.

Pääsiäismyyjäisten tarkoitus ei ole kuitenkaan olla pelkkä suomalainen sekatavarakauppa, vaan keväinen tapahtuma, joka voisi virittää ihmisiä pääsiäisen tunnelmaan.

Pääsiäismyyjäisten tunnelman eteen saa nähdä joulumyyjäisiä enemmän vaivaa. Joulu on lauluja, muistoja makuja ja tuoksuja tulvillaan. Muusikkotalkoolaisten soittamat ja laulamat joululaulut vievät pidempäänkin ulkomailla asuneen maan miehen ajatukset joulun sanomaan. Kun ostoksiaan tekevät ihmiset kokoontuvat spontaanisti flyygelin ääreen laulamaan Maa on niin kaunista, työntekijänkin silmät meinaavat kostua.

Mutta mistä löytää sellaisia säveliä, jotka suuntaavat satunnaisen ostosten tekijän ajatukset tyhjälle haudalle? Miten myyjäisten tunnelma voisi välittää jotain pääsiäisen ilosta?

Onneksi on mämmi, pasha ja mignon-munat. Suomalaiseen vuodenkiertoon liittyvät ruuat tulevat monelle läheisiksi siinä vaiheessa, kun eletään toisen kulttuurin keskellä. Kirkolla kävijät tuntuvat arvostavan tuttuja lapsuuden makuja ja mummulasta tuttuja ruokia. Elegantin skandinaavisen gourmetin sijasta tiensä ostoskoreihin löytävät hernerokat, juustonaksut, pinaattiletut ja kettukarkit.

Nekin ruuat, jotka kotimaassa maistuivat pahalle, maistuvat ulkomailla asuessa pyhälle. On pyhää tuntea olevansa kotoisin jostakin. On pyhää syödä pääsiäisenä mämmiä, tehdä lasten kanssa virpomaoksia ja maalata pääsiäismunia.

Ei pyhyyttä ole vain siellä, missä harras musiikki soi juhlallisessa tilassa. Pyhyys asuu myös siellä, missä ihmiset jakavat elämänsä ja grillimakkaransa toistensa kanssa. Jotain pyhää on siinäkin, että ihmiset tulevat pääsiäisen alla kirkolle nauttimaan elämän lahjoista: ruuasta, juomasta, vuoden kierrosta, omasta kielestä ja kulttuurista, vanhojen ja uusien ystävien seurasta.

Pääsiäismyyjäiset loppuvat palmusunnuntaina, mutta kirkko pitää ovensa auki koko hiljaisen viikon ajan. Kiirastorstaina, pitkäperjantaina ja pääsiäispäivänä pidämme suomenkieliset kirkonmenot. Jossain niissä veisaamme myös virren, joka tuntuu olevan yllättävän monen paikallisen suomalaisen lempipääsiäisvirsi. Se on Vieraalla maalla kaukana.

Anna Hälli, Pappilan emäntä Lontoon merimieskirkolta

Lisätietoja Merimieskirkon toiminnasta: www.merimieskirkko.fi

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Pyhä Kesäaika & Suunnitelmat 2012

Tämä kirjoitus sisältää kutsun.

”Hän taas tanssii tahtiin valssin, lehmus tuulessa huokailee… Murtuu huulet kylmän talven, kaiken alkaa hän uudelleen…” -Sir Elwoodin Hiljaiset Värit, Neiti Kevät


Humpsista vain, kesäaika alkoi! Räntäsateen ja uusien lumikinosten saattelemana täällä eteläisessä Suomessa. Kesäaika ja pitenevät illat sopivat hyvin myös Pyhän ajankohtaisiin teemoihin. Pääsiäissivut alkavat olla valmiina, nyt myös ruotsiksi (sacrista.evl.fi/helig/pask). Paasto pitää (melko hyvin) ja mieli kirkastuu kohti pääsiäistä. Tänään otinkin pienen varaslähdön keväthuumaan ja ostin ihanille työkavereilleni narsisseja. Välitän nämä narsissit myös kaikille blogia lukeville yhteistyöverkostoille (kuva: SLK). Paastonaikana ilo ja kiitollisuus hyvästä porukasta saa ihan herkistymään. Kivä tehdä töitä kanssanne!

Kesäajan myötä Pyhän agendalla ovat tämän vuoden kesäsuunnitelmat. Pyhä Sihteeri löysi arkistojen kätköistä kesäkuukausien kuvauksen: ”Kuljetaan kristillisten kesäjuhlien matkassa”. Onneksi sijaistavalla sihteeriköllä ei ole liikaa lomia rasitteena, joten Pyhä Kesärundi pääsee toteutumaan konkreettisesti! Seinäjoki, Raahe, Lumijoki, Oulu… Siinä ainakin alkua. Pyhän voi siis bongata kesäkuukausina tienpäältä. Yhdensortin pyhiinvaellus tämäkin. Muunlaisia pyhiinvaelluksia saa ilmiantaa koko kevään ajan ja miksei kesälläkin; Haluaisitko kenties vierailevaksi tähdeksi Pyhä Blogiin kertomaan kotiseutusi pyhistä paikoista? Nyt vain viestiä projektisihteerille!

Kuten viime kerralla mainitsin, Pyhän agendalla ovat myös suunnitelmat vuodelle 2012. Kyseessä on painopisteen viimeinen toimintavuosi, joka kulkee nimellä "Pyhän yhteydessä". Viime viikolla sain kokoustaa Pyhän Ohjausryhmän kanssa, joka alkoi pohtia ensi vuoden tavoitteita ja toimintaa. Aiempien suunnitelmien mukaan sisällöllisiä teemoja ovat Pyhä Henki, helluntai ja seurakuntalaisuus. Lisäksi luomakuntaan liittyviin näkökulmiin kiinnitetään erityishuomiota. Muutamia osahankkeita Pyhä Sihteeri on saanut valmisteltavakseen, mutta uusia ehdotuksia kerätään edelleen.

KUTSU: Kutsunkin sinut nyt visioimaan villisti Pyhää vuotta 2012! Onko sinun seurakunnassasi tai järjestössäsi tehty ansiokasta toimintaa edellä mainittujen teemojen parissa? Haluaisitko kehittää toimintaa edelleen tai jakaa sitä muiden toimijoiden kanssa? Pyhä Sihteeri vastaanottaa ehdotuksia Pyhän osahankkeiksi vappuun asti. Kokonaisbudjetti ei ole valtaisa, mutta sitä pyritään jakamaan kristillisen tasajaon ja vuositavoitteiden mukaisesti. Lähetä ehdotuksesi (tausta, perustelut, kuvaus, budjetti max. 6 000 merkkiä) vappuun (1.5.2011) mennessä allekirjoittaneelle osoitteeseen marjukka.laiho(at)evl.fi.

Innovatiivisia ehdotuksia odotellessa Pyhä Sihteeri noudattaa Sir Elwoodin ohjetta ja tanssahtelee muun muassa valssin tahdissa. Siinä sivussa luvassa myös verkkoviestintää, koulutusta, hartausmatskuja ja kirjaprojektia. Näihin kuviin ja tunnelmiin palaan taas parin viikon päästä. Pyhää kesäaikaa kaikille!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Pääsiäinen ajallaan

Kuusamon seurakunnan pääsiäisen vietto on perinteisesti alkanut pääsiäisyöstä, jolloin pimeä kirkko saa täyden loistonsa kukin, värein ja täysin valoin. Pääsiäisyön messua on vietetty Kuusamossa vuodesta 1979 lähtien. Pääsiäisjuhlan vietto alkaa siis pääsiäisyöstä ja aikaa juhlaan onkin runsaasti! Kirkkovuodessahan pääsiäisaika jatkuu aina helluntaihin asti.

Kuusamon seurakunnan lapsityössä on pitkään pidetty perinteenä aloittaa pääsiäisen vietto toisena pääsiäispäivänä. Tällöin on kutsuttu kirkkoon perheet, pääsiäisviikon tiistaina ja keskiviikkona päiväkodit, esikoululaiset, päiväkerholaiset sekä kirkon lähellä sijaitsevan alakoulun oppilaat - yhteensä noin 1 200 henkeä. Seurakunta on järjestänyt kyydityksen kaikille.

Pääsiäisenä kirkkoon on tuotu hauta ja rakennettu puutarha. Kirkkoon on kasvatettu vehnää, koivut on saatu hiirenkorvalle, alttari on kukkinut narsisseista. Symboliikkaa on luotu myös värein. Alttarille on levitetty kankaita: violetin kankaan päällä on ollut pajunkissa, mustan päällä orjantappurakruunu ja valkoisen päällä narsissi. Myös musiikki on ollut keskeisessä asemassa lasten kirkoissa. Yhteislauluina on käytetty lastenvirsikirjan lauluja, jotka on etukäteen harjoiteltu päiväkoti- ja eskaripyhäkouluissa sekä päiväkerhoissa (esim. LV29, LV39). Eläkkeelle jääneen SLK:n musiikkisihteerin Kaija Eerolan ”Ihmeellinen viikko” -laulusarja esitettiin muutamana vuonna. Tällöin mukana oli myös seurakunnan tai koulun kuoro.

Hyvät kokemukset jävät niistä vuosista, jolloin alakoulun oppilaat toimivat eri rooleissa. Oli iloa, riemua ja jännitystä ”ilmassa”, kun sotilaat, naiset ja enkelit liihottivat kirkossa. Varsinkin oman koulun oppilaille ja omille kavereille oli hienoa esiintyä!

Seurakunnan työntekijänä on ollut palkitsevaa nähdä, että lapsikin saa iloita ja kokea kaikilla aisteilla riemua pääsiäisen sanomasta. Eikä pääsiäisen viettoa suinkaan ole päätetty kirkkovisiittiin! Useana vuonna on kirkon ovelta saanut matkaan keitetyn ja värjätyn kananmunan, suklaamunan, narsissin oksan tai väritystehtävän. Pääsiäisen ilo on kulkenut lasten matkassa kotiin asti.

Tänä vuonna pääsiäiskirkot pidetään poikkeuksellisesti jo hiljaisella viikolla. Päätökseen on vaikuttanut pääsiäisen myöhäinen ajankohta; lapsityö järjestää vappuna perheille tapahtuman ja myös sen toteuttamiseen on varattava aikaa. Viikko ennen pääsiäistä on kuitenkin hiljainen eli kärsimysviikko, jolloin kirkkokin on ”puettu” sen mukaan. Ajankohta tuo uudet haasteensa toteutukselle. Tällä kertaa työntekijät painottavat sanoman hiljentymiseen sekä tuovat laulujen ja urkumusiikin avulla esille Kristuksen kärsimystä unohtamatta kuitenkaan Hänen voittoaan kuolemasta. Kuinka siis kirkossa voi viettää ilojuhlaa kärsimysviikolla? Lapsille sanoman kertomista ei voi jättää suruun, vaan ilo pitää jäädä lapselle ”päällimmäiseksi” tunteeksi kirkosta poistuessaan.

Juhlan tyhjentäminen etukäteen ei mielestäni tunnu kovin hyvältä pyhän kokemisen kannalta. Kuusamon juhlaperinteessä olen nauttinut siitä, että olen kristittynä saanut elää paastonaikaa ja valmistautumista juhlaan oikealla ajalla ja juhlia juhla-ajalla. Tämä on mielestäni sitä Pyhää!

Tässä joitakin mietteitäni ja kokemuksiani liittyen pyhään ja pääsiäiseen. Elin pääsiäistä yli kahdenkymmenen vuoden ajan lapsityössä Kuusamon seurakunnassa. Apuna muistelussa toimi eläkkeelle jäänyt pyhäkoulu-lähetyssihteeri Anneli Kaartinen ja nykyisestä tilanteesta kertoivat uudet lapsityöntekijät.

Antoisaa paastonaikaa ja riemullista pääsiäistä!

Toivottelee,

Hilppa Lampila, diakoniatyöntekijä, Kuusamon seurakunta

Lisätietoja: www.kuusamonseurakunta.fi