tiistai 31. tammikuuta 2012

Hei me ekopaastotaan!

Mitä voin tehdä ollakseni ekopaastoaja? Tarvitsenko elämääni kohtuullistamista? Paastonaika alkaa 22.2 ja päättyy pääsiäiseen 8.4. Silloin vietetään myös ekopaastoa, jossa yhdistyvät kristillinen paastoperinne ja ympäristön hyvinvointi.

Elämäntapa- ja kulutusvalinnoilla on suuri vaikutus aiheuttamiimme kasvihuonekaasupäästöihin. Keskivertosuomalaisella suurimmat ilmastopäästöt syntyvät lämmityksestä, kuluttamisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Ekopaasto kannustaa kristillisen paastoperinteen hengessä kokeilemaan, miten oma arki sujuisi pienemmällä hiilidioksidikuormalla. Jokainen voi pohtia, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa, ja mitä hiljentyminen ja kohtuullisuus omassa elämässä merkitsevät.

Suomen ympäristökeskus seurasi neljän perheen yrityksiä pudottaa ilmastokuormaa. Vaikeimpia ekologisia tinkimiskohteita olivat lomalennot, liha ja talviaikaan kasvatetut tomaatit. Jokainen on oman elämänsä paras ekspertti ja löytää itse parhaat keinot tehdä ilmastotekoja. Ekopaastokampanjan verkkosivuille on koottu runsaasti ideoita ja faktatietoa, joista voi ammentaa oman paastoreseptin.

Millainen on piispan ekopaasto?

Kampanjassa on mukana kymmenkunta julkkista, jotka ovat tehneet oman paastolupauksensa. Helsingin piispa Irja Askola toimii kampanjan suojelijana. Hänen ekopaastonsa koostuu julkisten kulkuneuvojen ja kävelyn suosimisesta, kierrätyksen lisäämisestä ja reilun kaupan tuotteiden käytöstä.

"Paaston aikaan kuuluu myös omien valintojen kriittinen tarkastelu. Olenko mukana siinä joukossa, joka tukee kestävää kehitystä ja varjelee Jumalan luomaa, vai olenko niiden joukossa, jotka tietoisesti tuhoavat?”, toteaa Askola.

Kampanjassa paastolupauksensa ovat tehneet myös muun muassa kirjailija Kaari Utrio, EU-parlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka.

Uudenlainen yhteistyökuvio

Ekopaastokampanjan toteuttavat yhteistyössä Suomen evankelisluterilainen kirkko, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Yhteistyö on osa kirkon Pyhä-painopisteen toteutusta. Kirkon ja SYKEn yhteistyö on toiminut mainiosti, mutta herättänyt myös monissa hämmästystä.

”Sekä oman talon sisällä että kansainvälisessä ympäristöviestijöiden tapaamisessa yhteistyöavausta pidettiin yllättävänä: tutkimuslaitoksen ja kirkon tehtävä ja toimintatavat yhteiskunnassa ovat hyvin erilaiset. Ekopaastokampanja osoittaa, että yhteistyö kannattaa. Tieto, toiminta ja arvot kohtaavat", SYKEn kampanjavastaava Ulla Ala-Ketola sanoo.

Miten seurakunnat voivat ekopaastota?

Seurakunnat ja muut tahot ovat sydämellisesti tervetulleita mukaan ekopaastoon. Paastolupauksen voi tehdä kuka vaan! Seurakunnat voivat tilata jaettavaksi ilmaista ekopaasto-rukouskorttia Kirkkohallituksen julkaisumyynnistä.

”Paastonajan aluksi voi järjestää ekomessun, joka muistuttaa teemaltaan ja toteutukseltaan luomakunnan sunnuntaita. Ekomessussa siirrytään viettämään seitsemän viikon hitaan elämän jaksoa. Laskiaissunnuntain tai tuhkakeskiviikon messussa voidaan pohtia sitä, miten vähemmän todella voi olla enemmän”, kertoo Marjukka Laiho joka on mukana järjestämässä ekomessua Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa.

Petra Honkaranta-Siivari
Tiedottaja, Kirkon tiedotuskeskus


Lisätietoja kampanjasta: 
www.ekopaasto.fi/
Kampanja on myös Facebookissa (nimellä ekopaasto).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti