Kevät on ihanaa aikaa. Luonto virkoaa ja ihmiset kuoriutuvat ulos talviuniluolistaan. Elämä pursuaa kodeista kaduille ja työhuoneista terasseille. Kevät on myös aikaa, jolloin työelämä kohtaa haasteen sovittaa yhteen leppoisia kevätretkiä ja tulevan vuoden suunnitteluhaasteet. Onko tämä sattumien summaa vai suurta suunnittelua? Ehkäpä vastakkaisilta tuntuvat ajankäyttöhaasteet voivat parhaimmillaan tukea toisiaan: kevätretkellä pölyinen pää pääsee tuulettumaan, mikä voi näkyä raikkaina avauksina uusissa suunnitelmissa.
Pyhän kevätretkikiertue alkoi pari viikkoa sitten oman työyhteisön meripäivällä. Lähes 80 kalpeaa toimistorottaa risteili aurinkoisessa säässä kauniiseen Kaunissaareen - palatakseen muutamaa tuntia myöhemmin rusketukseksi muuttuva puna poskillaan ja rinnuksellaan. Merituuli virvoitti ajatuksia vähintään yhtä paljon kuin tuttujen ja tuntemattomien työystävien seura. Sanokoot mitä sanovat, mutta lounas- ja kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ideat! Tuonkin retken antimista riittänee ammennettavaa vielä vuosiksi; sen verran syväluotaavaa keskustelua kirkon tulevaisuudesta ehdimme käydä valkovuokkoniityn laidalla ja tuulesta kyynelehtiviä silmiä pyyhkien.
Perhematkan kaltainen kevätretki oli mitä parasta lämmittelyä heti perässä seuranneelle kansalliselle suurfestarille eli Lahden kirkkopäiville. Valitettavasti Pyhä Sihteeri ehti lähinnä päivystää peräpöydän äärellä, mutta onneksi sinne löysi tiensä moni kirkko- ja torikansasta (käytävätreffaamisia unohtamatta). Sopuisassa synergiassa Kirkkohallituksen ulkoasiainosaston kanssa viestimme pyhän kohtaamisesta niin lähellä kuin kaukana.
Pyhän pöydännurkalla halukkaat saivat kertoa omia näkemyksiään pyhästä - aiemmin blogissakin esitellyn painoläiskän kirvoittamina. Vastauksia tuli varsin monipuolisesti ja niitä on nyt tallennettu Pyhän nettisivuille (evl.fi/katselepyhaa), aiemmista tiedoista poiketen ilman vastaajien nimeä ja puhelinnumeroa. ;) Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin arvovaltaisen virallisessa valvonnassa eli Pyhän ohjausryhmän läsnä ollessa luvatut viisi kappaletta Jaakko Heinimäen & Hilkka Olkinuoran kirjoja Puhetta pyhästä (Kirkkohallitus, 2010). Onnettarena toimi harjoittelijamme Nora ja tulokset julkisti pj-Kalle. Ilme oli kaikilla muikea, kun jaoimme arpaonnea seuraaville voittajille: Taina Huopalainen, Anne Matilainen, Aarno Peltola, Elina Vaittinen, Sari Vääräniemi. Voittajiin on otettu yhteyttä ja kirjat on toimitettu uusille omistajille. Yksi kirja meni tällä kertaa naapuripöydän päivystäjälle, mutta korruption vähäisyydestä kertonee mm. kansliapäällikön vastauksen päätyminen samaan pinoon kaikkien muiden kanssa. Kiitos hänelle ja kaikille muillekin oivaltavista sanailuistanne! (Kuva: Harri Palo)
Seuraavat kevätkirmausten ja uuden aihioinnin etapit koittavat tiiviissä symbioosipaketissa ensi viikolla. Silloin on luvassa kaksipäi(väi)nen aivoriihivetäytyminen keskelle vehmasta Espoota aiheena muun muassa "Keijo (KJY) and the Kids (KDS)” eli uuden organisaation haasteet ja mahdollisuudet, sekä ”Kirkon immateriaaliajan innovaatiot” eli kuinka teen olennaisen vähemmällä rahalla. Kaikki tärkeitä ja mitä ajankohtaisimpia aiheita kirkon arkityössä. Illalla on varmasti syytä keventää tunnelmaa hetkeksi ja sen tueksi sopii paitsi lohimakkara (rasvaa vain 12,37 %) myös uusi Toiviolaulukirja, joka tulee sisältämään - tietysti - vähintään taistolais-, maakunta- ja teflonpoplauluja. Tässä symbioosissa hiljaisen hartauden aika on heti kotatanssien ja Nuotiotunnelman jälkeen. (Ks. esim. YouTube.)
Toiviolaulut korvissa raikuen valmistaudun myös hylkäämään kotimaan kamaran hetkeksi - mutta vain palatakseni tuhansia ideoita rikkaampana. Niin monta (ja varmasti enemmänkin) mahtuu Saksan Kirkkopäivien 600-sivuisen ohjelman sivuille. Ennakkosuosikkini ehdin silti löytää: TanGOttesdienst eli tangojumis lauantai-iltana - ja päälle Milongan opetusta! Suurenmoisella uteliaisuudella, nöyryydellä ja kiitollisella mielellä suuntaan askeleeni kohti Dresdenin hulinaa. Lupaan ottaa mukaan tyhjän rinkan. Sinne pitää nimittäin mahtua hurjan paljon tuomisia, kuten virikkeitä ja villejä visioita, kotiin palatessa.
Sillä aikaa, nauttikaahan orastavasta kesästä - ja sen myötä pyhän piirtymisestä kaikessa kauneudessaan verkkokalvoillemme. Pyhiä kuvia on muuten tulossa sekä Pyhä-sivuille että blogistaniin ensi viikolla. Voikaa hyvin ja kerätkää paljon voikukkia, auf Wiedersehen! (Toim. huom. Voikukkavoi voi sutata vaatteet; varovaisuutta tai tahran poisottajaa eli ta-bortia suositellaan. Seppeleen teko omalla vastuulla.)
Mikä raikas tuuli puhaltaakaan....
VastaaPoista