Aika pyhää puhetta!

Olen uskonut uuteen kieleen. Siis siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi, jos ilmaisemme kristinuskon sisällöt arkisella kielellä. Sunnuntaina käytäisiin messussa ja lapsetkin pääsisivät ehtoolliselle. Perheissä opetettaisiin taas tunnollisemmin iltarukous. Eri sukupolvet keskustelisivat hengellisistä kysymyksistä siinä missä säästä ja terveydestä. Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys pitäisi julkisessakin puheessa sisällään hengellisen ulottuvuuden.


Ymmärtää ken haluaa

Mutta ei se niin mene. Aika pyhä! -seminaarissa kielentutkija Pirjo Hiidenmaa sanoi napakasti, että ihmiset käsittävät itselleen vieraita asioita, jos haluavat. Esimerkiksi suomalaiset katsovat kovin kiinnostuneina Frendejä telkkarista, vaikka meillä useimmilla ei ole mitään kokemusta siitä kielestä ja kulttuurista, jossa New Yorkin nuoret aikuiset elävät. Rosin, Rachelin, Monican ja Chandlerin kieli ja baarikulttuuri ovat jotain ihan muuta kuin Äänekosken ABC:n nurkilla parveilu tai maitotölkin ja lenkin haku. Heidän tarinansa menee kuitenkin kaupaksi lenkinpurijalle.

Johan se olisi pitänyt hoksata Jeesuksesta. Mestarin toiminnan pitkäkestoisten vaikutusten perusteella on selvää, että hän esitti asiansa niin, että varsin useat halusivat ymmärtää, mitä hän viesti. Vastustajia ja ymmärtämättömiäkin tosin riitti. Tämän kaiken hän tuntui tekevän ilman sen suurempaa strategiatyötä ja toimintasuunnitelmaa, menetelmänä pyhä huolettomuus ja kohtaaminen. Mikä nyt sitten mättää?


Keskustelu luo ymmärrettävää kieltä

Aika pyhä! -seminaarissa minua kohotti sivistyneiden ihmisten (osallistujien ja alustajien) keskustelu kristillisen kielen luonteesta. Paneelissa kohtasivat vapaa filosofi, Suomen akatemian johtaja, MTV 3:n toimittaja, FST:n toimittaja ja piispainkokouksen pääsihteeri. Olin iloinen heidän ilmeisestä halustaan selvittää ja jakaa ajatuksiaan. Se sai minut ajattelemaan, että halu kiinnittyä johonkin asiaan ei ehkä ole niinkään kiinni siitä, miten puhutaan, vaan ketkä puhuvat ja miltä se tuntuu.

Seurakuntalaiset taitavat puhua ihan liian vähän kirkossa ja kirkosta. Se ei varmaan ole työntekijöiden vika, tilanne on vaan ajautunut tällaiseksi. Syyllisiä ei kannatakaan etsiä, kun on kiire vetää aarre pois suosta. Enkä vieläkään keksi muuta konstia parannukseen kuin puhuminen ja kuunteleminen. On lähdettävä halusta ymmärtää toista ihmistä ja aidosti ilmaistava käytössä oleva yhteisen ajattelun tila. Tämä tapahtuu, kun kuuntelee tarkkaan ja vastaa kielellä, jota on kuullut toisen käyttävän. On myös monia tilanteita, joissa voin vaatia toiselta saman: ansaitsen tulla kuulluksi omalla kielelläni.


Uskonto on kieli

Paneelissa oltiin yhtä mieltä siitä, että uskonto itsessään on kieli, jonka rakenteilla ja symboleilla pystytään ilmaisemaan sellaista todellisuutta, jota muilla kielillä ei tavoita. Samoin kuin saameksi pystyy puhumaan lumesta paljon vivahteikkaammin kuin suomeksi, voi kristinuskonkielellä kuvata ihmisen sisintä toisin kuin luonnontieteen kielellä. Kielitaitoa yleensä arvostetaan.

Jos emme puhu uskontoa, emme välitä lapsillemme enää sitä uskonnon kielitaitoa, jonka itse hallitsemme. Moni kokee, ettei hallitse omaa uskonnon kieltään tai oikein edes tiedä, onko se oma vai ei. Perusasiat kuitenkin tunnutaan tuntevan. Kun sattuu onnettomuus, kokoonnutaan yhteen ja turvaudutaan pyhään kauneuteen ja hellyyteen.

Uskonkielen ja nykyisen arjen välillä on siis edelleen yhteys. Tarttumapinta vahvistuu, kun sanoitamme sitä. Sitä paitsi olen huomannut, että aina, kun joku haluaa sanoa jotakin syvällistä elämästä tai kuolemasta, niin vakaumuksesta riippumatta hänen puheensa muuttuu hengelliseksi – siis siinä vaiheessa, kun ajatus on ehtinyt pitkälle ja elämän rajallisuuden todellisuus on käsillä. Pyhän taito ei siis helposti katoa, vain suuri pinnallisuus peittää sen hetkittäin näkyvistä.

Anita Ahtiainen, kouluttaja, Seurakuntien Lapsityön Keskus ry

Lisätietoja:

SLK:n Aika pyhä!-materiaali:
http://www.evl-slk.fi/tyon_tueksi/kirjat_ja_materiaalit/aika_pyha!/

Aika pyhä! -seminaarin parhaat palat videoklippeinä:
http://bambuser.com/channel/UtrTV/broadcast/1900456?broadcast-tabs=comments
http://bambuser.com/channel/UtrTV/broadcast/1902266

Syksy alkaa pyhää katsellen

”Pyhimmät tapahtumat ovat salaisuuksia. Siksi ne syntyvät öisin.”

Lomalle lompsis – niin päättyi kevätkausi blogistanissa yhtäkkiä. Kesäreissuilta oli vakaa aikomus kirjoitella, mutta etäisyyden ottaminen taisi tehdä hyvää. ”Joskus täytyy mennä kauemmas, jotta näkee lähemmäs.”

Kesän aikana herkistin mieltäni pyhän katsomiseen ja kokemiseen. En lukenut. En kirjoittanut. En sanoittanut pyhää millään tavalla. Muutamia aamuöisiä pohdintoja toki kävin ystävien kanssa – ja maailma parani jälleen. Kesällä annoin pyhälle hidasta aikaa; yöttömässä yössä mieli lepäsi ja etsi ohjailematta omia polkujaan.



”Joskus pyhä ei vain tule näkyviin ennen kuin Jumala itse sammuttaa valot.”

Kun usva nousee järveltä tai valkohäntäpeura jähmettyy tuijottamaan tien varteen, näen pyhän kertovan itsestään sanattomalla kielellä. Kun tangon pyörteissä aika katoaa ja liike vie mennessään, pyhä kulkee voimallisesti koko kehon lävitse. Kun aurinko hellii lämmöllään ja järvivesi pehmeydellään, pyhä tulee iholle.

Pyhä koskettaa tunteiden kieltä. Luetut sanat, katsotut kuvat, kuullut äänet - mikä tahansa voi kirvoittaa pyhän tunteen. Kaikki ei kuitenkaan ole pyhää eikä pyhä kosketa kaikessa ja kaikkialla. Kun yhden viestikanavan hetkeksi sulkee, muut aistit alkavat herkistyä.




”Kuljemmepa minne tahansa, pyhä on edessä ja takana, mennessä ja tulevassa.”

Kun kesän on lepuuttanut silmiään luonnon kauneudessa, voi syksyn alkajaisiksi tarkentaa zoomia. Näin tehdään myös Pyhän uusilla sivuilla, joilla keskitytään visuaalisuuteen: evl.fi/katselepyhaa. Kuvaan voi uppoutua oheisten posti-/mietiskelykorttien grafiikassa, kesäblogin tarinoissa pieniapyhiahetkia.blogspot.com tai upeita valokuvia tarjoavan kuvapankin poluilla www.kuvio.helsinki.fi/pyhanpolut/.

Kaikki sivuilla tarjottu materiaali on ilmaista. Kortteja voi tilata postikulujen hinnalla julkaisumyynnistä (julkaisumyynti(at)evl.fi), kuvapankki ja tarinablogi ovat vapaasti hyödynnettävissä. Palautetta ja parannusehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Mikä sinun silmääsi hivelee? Millaiselle pyhälle matkalle mielesi vaeltaa, kun sukellat kuvaan?

Silmiä hivelevän kaunista syksyä toivottaa,

Pyhä Sihteeri

Kirjoituksessa lainatut tekstit esiintyvät uusissa Pyhä-postikorteissa. Ne ovat teoksesta Puhetta pyhästä (Jaakko Heinimäki & Hilkka Olkinuora 2011, Kirkkohallitus).

Näkyvän pyhän jäljillä

Kevään aikana työn alla on ollut Pyhän polut -kuvapankki. Kuvapankki on osa Pyhä visuaalisuuteen keskittyvää materiaalia: evl.fi/katselepyhaa. Tässä blogissa valokuvaaja johdattaa lukijan havainnoimaan näkyvää pyhää, pyhiä rakennuksia ja kuvien kieltä: "...tuskin kukaan lähestyy kuvakohdetta yhtä hitaasti kuin valokuvaaja silloin, kun hän verkkaisesti käveli kohti kaukana siintävää rakennusta".

Näkyvä pyhä

Pyhä on helppo mieltää joksikin takaiseksi, suljetuksi ja saavuttamattomaksi - joksikin mikä esiintyy vain harvoin, useimmiten kaukaisessa menneisyydessä. Ilmestyessään tämä harvinainen pyhä aiheuttaa usein myyttiset mittasuhteet saavuttavia mullistuksia.

Pyhä on kuitenkin yllättävän usein jotain aivan toisenlaista: visuaalista, näkyvää, kouriintuntuvaa. Esimerkiksi suomalaisessa muinaisuskonnossa yksittäiset jylhät pyhät puut, kalmaiset kosteikot ja pyhät lehdot henkivät nimenomaan visuaalisia erityispiirteitä.

Pyhien lehtojen jälkeinen ihminen jäsentää omaa ympäristöään ennen kaikkea laajalla rakennustoiminnalla. Erilaiset rakentamistavat ovatkin suorinta ilmaisua kulloisestakin elämismaailmastamme. Ihminen antaa rakennustensa avulla ympäristölle merkityksiä: glorifioi, mystifioi, rationalisoi, latteuttaa, väheksyy. Kirkkoarkkitehtuuri tarjoaa keskeisen kulminaatiopisteen tässä merkitysten muuttuvassa kentässä. Kirkkoarkkitehtuuri on rakennettua, konstruoitua pyhää silloinkin, kun se haluaa kieltää aikaisemmat tulkinnat ja olla vain eräänlainen pyhän negaatio.

Pyhä ja arkkitehtuuri

Kirkkoarkkitehtoninen kulttuuriperintö on syntynyt eri aikoina, eri paikoissa ja erilaisten teologisten vaikutteiden alaisena. Ei olekaan syytä olettaa, että jokaista kirkkorakennusta voitaisiin kutsua pyhäksi – tai ilmaisevan sitä – tietyllä yhtenäisellä tavalla. Pikemminkin voidaan ajatella, että erilaiset kirkkorakennukset ilmaisevat pyhän erilaisia ominaisuuksia.

Tässä piilee lähtökohta työn alla oleviin Pyhän polkuihin. Paitsi että pyhän luokse on useimmiten lähdettävä – kuten pyhiinvaeltajien aikoinaan – on polun valintakin merkittävä tehtävä. Eri poluilta tapaa aina jotain uutta ja erilaista. Pyhän polut -kuvapankki tarjoaa kuusi erilaista taipaletta pyhän äärelle. Kullakin polulla on oma teemansa, jota avataan polun pääsivulla. Lopulta jokainen "polkukokemus" on kuitenkin jokaisen oma, henkilökohtainen. Se voi olla sivusta seuraava, kyselevä tai kriittinen.

Koska nettikokemus on usein aikamoista poukkoilua (jota mitattaessa käytetään muuten termiä "bounce rate"), esitän alla muutaman huomion siitä, mitä Pyhän poluilta löytyvien kuvien taakse kätkeytyy.

Kyse on ennen kaikkea ajasta ja sen kokemisesta

Vaikka kuinka koittaisi netin ääressä hidastella, tuskin kukaan lähestyy kuvakohdetta yhtä hitaasti kuin valokuvaaja silloin, kun hän verkkaisesti käveli kohti kaukana siintävää rakennusta. Harvoin valokuvaaja tyytyi myöskään ainokaiseen otokseen saavuttuaan viimein perille. Pikemminkin hän kartoitti kohteen kuin kissa uuden reviirinsä, nurkka nurkalta. Sen jälkeen oli aika tutkia erilaisia kuvakulmia rakennukseen. Yksi näistä valittiin Pyhän polut -sarjaan katseltavaksi. Kokonaista retkeä voi seurata klikkaamalla rakennuksen nimeä ja katselemalla lisäkuvia Kuvio kuva-arkistosta.

Toinen ajallinen piirre liittyy kuvakohteiden teemaan; jokin piirre voi näyttää historiallisesti varhaisessa esimerkissä valjulta ja mitättömältä "kehittyneempien" kohteiden rinnalla. Tällainen varhainen esimerkki voi kuitenkin henkiä jotain ainutkertaista, alkuperäistä ja autenttista.

Samalla se voi nostattaa mieliin sen yhteiskunnallisen tilanteen, jolloin rakennustelineet vielä reunustivat kohdetta. Usein pätee sääntö "mitä pahempi tyranni (maallinen tai kirkollinen), sitä upeampaa rakentamista" – mutta aika kultaa muistot. Hidasta oli joskus myös rakentaminen ja työn aikana ehdittiin nähdä monenlaisia vallanpitäjiä. Esimerkiksi Kölnin katedraalin katolla nostokurjet viipyivät kokonaista 300 vuotta ja iskostuivat jo kaupunkikuvaan.

Edellä mainittu alkuperäisyyden käsite on myös hieman hankala käsite. Rakennushistoria etenee yhtä vähän suoraviivaisesti kuin historia yleensä. Pian katsojalla voikin olla edessään autenttinen kopio, alkuperäistä palvotumpi. Näiden kuvallisten arvoitusten pariin palaamme heti lomakauden jälkeen. Kaunista kesää!

TT Arto Kuorikoski, tutkijatohtori, HY/Käytännöllisen teologian osasto

Lisätietoja Kuvio kuva-arkistosta: www.kuvio.helsinki.fi

Matkaraportti: 120 000 ilomieltä luterilaisilla kesäfestareilla

Olin viime viikolla Dresdenissä, itäisessä Saksassa. Niin oli muutama muukin. Kaupungin hotellit varattiin täyteen vuosi sitten; nyt kesäkuun ensimmäisinä päivinä piiiiiiiiiitkät raitiovaunut olivat täynnä vihreissä kirkkopäivähuiveissa kulkevaa kansaa ja koko kaupungin kymmenien barokkikirkkojen ovilla seisoi lähes poikkeuksetta kyltti ”Kirche überfüllt”, kirkko ylitäynnä. Kirkon ulkopuolella tungeksi vielä lähes 100 hengen joukko suoraa videokuvaa katsellen.

Kyseessä ei ollut massiivinen kauneimmat joululaulut -tapahtuma tai häämessujen sarja. Nämä olivat Saksan kirkkopäivät eli ihan tavalliset kaiken kansan kokoontumisajot, joita järjestää maan luterilaisen väestönosan maallikkoliike. Kohderyhmänä tapahtumalle eivät kuitenkaan ole vain tietyn tunnustuskunnan tai liikkeen sisäpiiriaktiivit vaan koko yhteiskunta. Iloinen viesti näkyi ja kuului: ”nicht nur für die Kirche, sondern in der ganzen Gesellschaft”. Kun meillä lakitetaan Manta, täällä viitan sai keskusaukion Martti-patsas.

Tapahtumassa ei ole kyse myöskään hetkellisestä mielijohteesta, sillä tätä hulinaa tapahtuu säännöllisesti joka toinen vuosi. Aina helatorstain aikaan jokin Saksan kaupunki pulppuaa viiden päivän ajan hengellistä ohjelmaa uskontodialogista tanssijumalanpalvelukseen, huippupoliitikon puheesta stadionkonsertteihin. Kaikki tapahtuu vapaaehtoisvoimin, suurelta osin nuorten avustuksella; hulisevassa kaupungissa Helfer ja Helferin ojensivat auttavan kätensä oli kyse sitten eksyneestä tai pyörtyneestä kirkkoturistista. Yhdessä tekemisen meininki näkyi niin esiteltävissä aktiviteeteissa kuin kaikissa tapahtumajärjestelyissä, jotka oli tehty mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja saavutettavasti, tietysti. Tämä näkyy myös avaran tehdashallin pahvisista istuinpenkeistä; käynnissä on aamun raamattutunti ja penkit ovat täynnä, tietysti.

Suomalaisen kirkollisen keskustelun kuumat hitit – homoseksuaalisuus ja naispappeus – olivat ohjelmatarjonnassa raikasta o(l)lutta ja mennyttä, tai ainakin mainstreamia. Ketä kiinnostaa, kun keskustella voi myös yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja anteeksiannosta? Kirkkopäiväliikkeellä rakennettiin ja rakennetaan rauhaa alhaalta ylöspäin; sodan, rautaesiripun ja maallistumisen jälkeen. Rauhanliikkeen hengellisyyteen ei kuulu kysellä taivaspaikkapassia lähimmäiseltä. Mitäpä jos sen sijaan hiljentyisimme kaikki yhdessä ekumeeniseen taizérukoukseen ja sytyttäisimme kynttilät? Se kun on suljetun pikkukirkkopietismin sijaan näiden karkeloiden hengellistä peruskauraa.

Dresdenin jälleenrakennetussa kaupungissa tunnelma oli jotakin suomalaisen kesäfestarin, massiivisen gospelkonsertin ja sambakarnevaalin välimaastosta. Paitsi että menossa oli luterilainen hengellinen tapahtuma. Siis mitä? Tästä tapahtuman perusluonteesta minun täytyi vähän väliä muistuttaa itseäni. Toisinaan koin olevani Helsingin juhlaviikoilla, toisinaan helluntailiikkeen ylistyskonsertissa. Epätodellinen hetki iski esimerkiksi silloin, kun artisti sai täpötäyden stadionin heiluttamaan kirkkopäivähuivejaan ja tekemään aaltoja.

Tai silloin, kun nuoret ottivat keskipäivän aurinkoa torin katukiveyksellä ja vähän vanhemmat patsastelivat katu-uskottavasti tuopposesta virkistyen. Samalla kaikki kuuntelivat siitä ylibuukatusta kirkosta kaiuttimien kautta kuuluvaa keskustelua tai musiikkia. Elämä tuntui olevan tässä ja nyt, kokonaisuutena ja kaikkinensa, hengellisesti sekä hengessä että ruumiissa. "Kaikki on hyvin ja voin relata, antaa hyvän tunnelman virran viedä."

Jäin koukkuun, hurahdin. Haluan tätä lisää. Voiko tämä minun oma luterilaisuuteni todella saada aikaan tällaisen fiiliksen? Ja mistä sitä saataisiin meillekin?

Lisätietoja Saksan kirkkopäivistä:
www.kirchentag.de

Kuvat kirjoittajan.

Reittikartta mielen matkalle

Kristillinen mietiskely on joko kohteellista tai kohteetonta. Mieli seuraa sitä, mitä se pystyy tavoittamaan. Koska mielellä on rajansa, se voi myös ihmetellä tavoittamatonta. Jonkin verran pitää rauhoittua, jotta voisi ihmetellä sitä, mitä ei voi ajatella. Usein ajatuksellisen, sanallisen tai kuvallisen kohteen mietiskely johtaa hetkeksi myös sanattoman eli kohteettoman mietiskelyn tilaan; tilaan jossa vain ollaan. Kristilliseksi mietiskelyn tekee se, että mietiskelijä tietää olevansa Jumalan edessä.

Kristitty mietiskelijä kohtaa aina myös salaista itseään. On jännittävää jäädä seuraamaan oman itsensä esiinmarssia; mitä kaikkea löytyykään. Joskus se, mitä löytyy, on toki tunkkaistakin. Mielenliikkeiden seuraaminen on silti hyödyllistä. Liikkeet kertovat siitä, mitä sinussa juuri nyt tapahtuu. Kirjatessasi havaintojasi voit huomata yleisiä suuntia, joihin mielelläsi on tapana etsiytyä.

Tunnista omat mielenliikkeesi ja anna ne Jumalalle rukouksessa. Rukous on myös sitä, että vain jäädään Jumalan läsnäoloon. Se on aina keskustelua, jossa keskustelevat persoonat ovat sekä erillään toisistaan, eri tiloissa, että hakeutuvat yhteyteen, samaan tilaan. Mietiskely tutustuttaa sinut ainakin dialogin toiseen osapuoleen: siihen, mitä sinä olet. Jumalaa ei mietiskelyllä tavoita. Voit kuitenkin löytää paikan, jossa häntä voi kuulla. Hän on aina läsnä.

Tee-se-itse

Voit käyttää tekstiä tai kuvaa, vaikkapa Puhetta pyhästä –kirjaa tai -korttia mietiskelykohteena. Voit tehdä näin.

1. Etsi ja valitse itsellesi paikka, jossa voit olla vähintään kaksikymmentä minuuttia rauhassa, sulje kännykkä ja valmistaudu mahdolliseen seikkailuun. Muista, että voi käydä myös niin, että ei tule tapahtumaan yhtään mitään. Paikka voi olla vaikka saunan kuisti, riippukeinu, metsän polku, oma tuoli. Joillakin on kotonaan oma rukousjakkara, -matto tai -nurkka.

2. Kiinnitä hetki huomiota asentoosi. Valitse sellainen, johon et nukahda. Nukkuminen on mukavaa, mutta nyt mietiskellään. Hae asento, joka mahdollistaa sekä levollisuuden että valppauden.

3. Hengitä sisään ja ulos. Kokoa mieltäsi niin paljon kuin se on mahdollista. Jos tulet tietoiseksi jostakin muusta kuin mietiskelyhetken tarpeesta, tunnista se ja pane ajatus tietoisesti syr-jään – sen aika tulee myöhemmin.

4. Tunnista aistimuksesi; alusta, jolla istut; ilma ihollasi; hengityksen kulku sieraimissasi; autojen kaukainen kumu; linnun laulu; lasten äänet kauempaa; kirjan paino kämmenelläsi.

5. Lue valitsemasi teksti muutamaan kertaan tai katsele luontoa tai kuvaa – keskittymisen kohteita maailma on täynnä.

6. Valitse lukemastasi tai havaitsemastasi yksi ajatus. Jää sen kanssa kahden. Asu siinä. Mitä sinulle selviää? Toki sekin voi selvitä, että nyt ei selviä mikään.

7. Merkitse mietiskelyhetkesi loppurukouksella, ristinmerkillä, kumarruksella tai jollakin muulla sinulle luontaisella tavalla.

8. Siinä se.

Levollista kesää toivottaa,

Pekka Y. Hiltunen, Uskontokasvatussihteeri, KLK

Lisävinkkejä mietiskelyyn ja Puhetta pyhästä -materiaalin tilaukset:
evl.fi/katselepyhaa

Valkovuokkoja, arpaonnea ja toiviolauluja - auf Deutsch

Kevät on ihanaa aikaa. Luonto virkoaa ja ihmiset kuoriutuvat ulos talviuniluolistaan. Elämä pursuaa kodeista kaduille ja työhuoneista terasseille. Kevät on myös aikaa, jolloin työelämä kohtaa haasteen sovittaa yhteen leppoisia kevätretkiä ja tulevan vuoden suunnitteluhaasteet. Onko tämä sattumien summaa vai suurta suunnittelua? Ehkäpä vastakkaisilta tuntuvat ajankäyttöhaasteet voivat parhaimmillaan tukea toisiaan: kevätretkellä pölyinen pää pääsee tuulettumaan, mikä voi näkyä raikkaina avauksina uusissa suunnitelmissa.

Pyhän kevätretkikiertue alkoi pari viikkoa sitten oman työyhteisön meripäivällä. Lähes 80 kalpeaa toimistorottaa risteili aurinkoisessa säässä kauniiseen Kaunissaareen - palatakseen muutamaa tuntia myöhemmin rusketukseksi muuttuva puna poskillaan ja rinnuksellaan. Merituuli virvoitti ajatuksia vähintään yhtä paljon kuin tuttujen ja tuntemattomien työystävien seura. Sanokoot mitä sanovat, mutta lounas- ja kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ideat! Tuonkin retken antimista riittänee ammennettavaa vielä vuosiksi; sen verran syväluotaavaa keskustelua kirkon tulevaisuudesta ehdimme käydä valkovuokkoniityn laidalla ja tuulesta kyynelehtiviä silmiä pyyhkien.

Perhematkan kaltainen kevätretki oli mitä parasta lämmittelyä heti perässä seuranneelle kansalliselle suurfestarille eli Lahden kirkkopäiville. Valitettavasti Pyhä Sihteeri ehti lähinnä päivystää peräpöydän äärellä, mutta onneksi sinne löysi tiensä moni kirkko- ja torikansasta (käytävätreffaamisia unohtamatta). Sopuisassa synergiassa Kirkkohallituksen ulkoasiainosaston kanssa viestimme pyhän kohtaamisesta niin lähellä kuin kaukana.

Pyhän pöydännurkalla halukkaat saivat kertoa omia näkemyksiään pyhästä - aiemmin blogissakin esitellyn painoläiskän kirvoittamina. Vastauksia tuli varsin monipuolisesti ja niitä on nyt tallennettu Pyhän nettisivuille (evl.fi/katselepyhaa), aiemmista tiedoista poiketen ilman vastaajien nimeä ja puhelinnumeroa. ;) Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin arvovaltaisen virallisessa valvonnassa eli Pyhän ohjausryhmän läsnä ollessa luvatut viisi kappaletta Jaakko Heinimäen & Hilkka Olkinuoran kirjoja Puhetta pyhästä (Kirkkohallitus, 2010). Onnettarena toimi harjoittelijamme Nora ja tulokset julkisti pj-Kalle. Ilme oli kaikilla muikea, kun jaoimme arpaonnea seuraaville voittajille: Taina Huopalainen, Anne Matilainen, Aarno Peltola, Elina Vaittinen, Sari Vääräniemi. Voittajiin on otettu yhteyttä ja kirjat on toimitettu uusille omistajille. Yksi kirja meni tällä kertaa naapuripöydän päivystäjälle, mutta korruption vähäisyydestä kertonee mm. kansliapäällikön vastauksen päätyminen samaan pinoon kaikkien muiden kanssa. Kiitos hänelle ja kaikille muillekin oivaltavista sanailuistanne! (Kuva: Harri Palo)

Seuraavat kevätkirmausten ja uuden aihioinnin etapit koittavat tiiviissä symbioosipaketissa ensi viikolla. Silloin on luvassa kaksipäi(väi)nen aivoriihivetäytyminen keskelle vehmasta Espoota aiheena muun muassa "Keijo (KJY) and the Kids (KDS)” eli uuden organisaation haasteet ja mahdollisuudet, sekä ”Kirkon immateriaaliajan innovaatiot” eli kuinka teen olennaisen vähemmällä rahalla. Kaikki tärkeitä ja mitä ajankohtaisimpia aiheita kirkon arkityössä. Illalla on varmasti syytä keventää tunnelmaa hetkeksi ja sen tueksi sopii paitsi lohimakkara (rasvaa vain 12,37 %) myös uusi Toiviolaulukirja, joka tulee sisältämään - tietysti - vähintään taistolais-, maakunta- ja teflonpoplauluja. Tässä symbioosissa hiljaisen hartauden aika on heti kotatanssien ja Nuotiotunnelman jälkeen. (Ks. esim. YouTube.)

Toiviolaulut korvissa raikuen valmistaudun myös hylkäämään kotimaan kamaran hetkeksi - mutta vain palatakseni tuhansia ideoita rikkaampana. Niin monta (ja varmasti enemmänkin) mahtuu Saksan Kirkkopäivien 600-sivuisen ohjelman sivuille. Ennakkosuosikkini ehdin silti löytää: TanGOttesdienst eli tangojumis lauantai-iltana - ja päälle Milongan opetusta! Suurenmoisella uteliaisuudella, nöyryydellä ja kiitollisella mielellä suuntaan askeleeni kohti Dresdenin hulinaa. Lupaan ottaa mukaan tyhjän rinkan. Sinne pitää nimittäin mahtua hurjan paljon tuomisia, kuten virikkeitä ja villejä visioita, kotiin palatessa.

Sillä aikaa, nauttikaahan orastavasta kesästä - ja sen myötä pyhän piirtymisestä kaikessa kauneudessaan verkkokalvoillemme. Pyhiä kuvia on muuten tulossa sekä Pyhä-sivuille että blogistaniin ensi viikolla. Voikaa hyvin ja kerätkää paljon voikukkia, auf Wiedersehen! (Toim. huom. Voikukkavoi voi sutata vaatteet; varovaisuutta tai tahran poisottajaa eli ta-bortia suositellaan. Seppeleen teko omalla vastuulla.)

Pyhä-seuranta: Väliaikatietoja

Kohta on kuukausi työharjoittelua Pyhä-painopisteessä takana, mutta onneksi vielä toinen edessä. Tekemistä nimittäin riittää. Pääasiallinen tehtäväni on suorittaa Pyhä-painopisteen seuranta, joka koostuu sähköisestä kyselystä ja puhelinhaastatteluista. Seurannan tavoitteena on selvittää, kuinka tieto Pyhä-painopisteestä on saavuttanut seurakunnat ja onko painopiste vaikuttanut seurakuntien toimintaan. Seurannasta kirjoitetaan kattava raportti, mutta tässä hieman kuulumisia matkan varrelta.

Ensimmäinen vaihe seurannan toteutuksessa oli sähköisen kyselyn tekeminen Webropol-ohjelmalla. Ohjelma oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvän opastuksen avulla kyselyn teko oli oikeastaan aika helppoa ja hauskaa. Kyselystä tehtiin todella kompakti paketti, jotta mahdollisimman moni ehtisi vastata. Koska kyselyllä haluttiin tavoittaa kaikki seurakunnat, valikoituvat vastaajiksi tässä vaiheessa kirkkoherrat. Heidän sähköpostinsa olivat myös kootusti saatavilla, mikä ei valitettavasti ole tilanne kaikkien kirkon työntekijäryhmien osalta. Kyselylomakkeen loppuun sai jättää omat tai kollegan yhteystiedot tarkempaa puhelinhaastattelua varten.

Täytyy myöntää, että pari sydämenlyöntiä jäi välistä, kun pistin kyselyn yhdellä klikkauksella menemään 389 kirkkoherralle! Viesti ja linkki kyselyyn päätyivät onnellisesti melkein neljän sataan inboxiin. Bumerangina sain joitain poissaoloviestejä, joskin aika moni vastasi kyselyyn ihan heti linkin saatuaan. Oli yllättävän kiehtovaa käydä katsomassa (monta kertaa päivässä!), kuinka paljon vastauksia oli tullut. Tätä kirjoittaessani vastauksia on 140 kpl ja yli 40 vastaajaa on jättänyt yhteystiedot puhelinhaastattelua varten. Vastausten määrä oli mielestäni positiivinen yllätys ja haluankin vielä näin Pyhä Blogin välityksellä kiittää kirkkoherroja aktiivisuudestanne!

Kuten edeltä näkyy, suurin osa eli 94 % kyselyyn vastanneista oli saanut tietoa Pyhä-painopisteestä. Tärkeimmät tiedonsaantikanavat olivat kirkon nettisivut ja erilaiset kirkolliset lehdet. Noin puolet vastaajista oli saanut tietoa Pyhä-painopisteestä tiedotteiden ja tuomiokapitulin välityksellä. Kirkkoherrat, jotka eivät tienneet painopisteestä, mainitsivat sähköpostin tehokkaimmaksi väyläksi kirkon sisäisessä viestinnässä. Toisaalta oleellisten asioiden pelättiin myös hukkuvan sähköpostin tietotulvaan.

Seuraavaksi kyselyssä tiedusteltiin, onko seurakunnissa ollut toimintaa Pyhä-painopisteeseen liittyen. Melkein 80 % vastaajista ilmoitti omassa seurakunnassaan olleen Pyhä-painopisteen innoittamaa toimintaa. Toimintaa on ollut lähinnä kasvatustyön ja jumalanpalveluselämän työaloilla. Oli myös ilo kuulla, kuinka runsaasti eri työalat ovat tehneet myös yhteistyötä. Avoimessa kysymyksessä sai kertoa omin sanoin, millaista toimintaa painopisteeseen liittyen on ollut. Esille nousi mm. Pyhän painottaminen rippikouluissa, kerhotoiminnassa, kinkereillä ja jumalapalveluksissa. Useissa seurakuntalehdissä on ollut artikkeleita painopisteestä ja toisinaan Pyhälle oli omistettu oma teemanumero. Lisäksi Aika Pyhä! -kirjaa kehuttiin erinomaiseksi ja sitä jaetaankin muutamissa seurakunnissa kastekoteihin. Sanoisinpa näin äkkiseltään, että aika monipuolista toimintaa!

Seurakunnat, joissa ei ole ollut Pyhä-painopisteeseen liittyvää toimintaa ilmoittivat tärkeimmiksi syiksi ajan ja työvoiman puutteen. Myös muutokset työyhteisössä ovat vieneet tilaa ja energiaa, jolloin painopistetyöskentely on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Tänään kerroin seurannan alustavista tuloksista ohjausryhmän kokouksessa. Varsinkin tieto siitä, että ylivoimaisesti suurin osa vastaajista oli kuullut Pyhä-painopisteestä, lämmitti ohjausryhmäläisten mieliä. Seuraavaksi ovat vuorossa puhelinhaastattelut, joiden tuloksia jäämme mielenkiinnolla odottamaan!

Aurinkoista kesää toivottaen,

Nora, Pyhä-painopisteen harjoittelija