Muistan kouluvuosiltani paastonajan jumalanpalvelukset. Kärsimysajan virsien poljento, papin viitan liepeen heilahdus, kirkkokansan kumaraiset tummat hahmot. Suomalainen kristillisyys näyttäytyy piinaviikon sävyisenä.
Viime syksynä pohdimme paastoa ja pääsiäistä nyt äitiyslomailevan Pyhän projektisihteerin kanssa. Ristin pääsiäinen taitaa olla edelleen näkyvämpi kuin ylösnousemuksen pääsiäinen. Alttarin riisuminen kiirastorstain messun päätteeksi tai urkujen vaikeneminen pitkäperjantaina luontuvat suomalaiseen kristillisyyteen. Onkohan suomalaisluterilainen paasto sitä, että pääsiäisilo loppuu ennen kuin se on ehtinyt oikein alkaakaan?
Monilla paikkakunnilla on omat pääsiäisvaelluksensa, oikeammin kärsimysnäytelmänsä. Niiden toteuttamiseen on sitoutunut suuri joukko seurakuntalaisia. Useimmiten niissä noudatetaan valmista käsikirjoitusta.
Mikkelissä teimme taannoin vähän toisin. Valitsimme vuorotellen yhden evankeliumin, jota lähdimme tutkimaan toiminnallisin menetelmin, bibliodraaman kautta. Käsikirjoitus valmistui ryhmän omien löytöjen pohjalta ja esitys oli kerrasta toiseen elävä, koska jokainen kertoi oivalluksensa ja kokemuksensa omin sanoin. Molemmat tavat vaativat sitoutumista pitkäjänteiseen työskentelyyn, ja ovat antoisia sekä tekijöilleen että vaellukselle mukaan kutsutuille.
Passiokertomuksen sanomaa voidaan laulaa, näytellä, kertoa nukkien avulla. Päädyimme Pyhä-painopisteessä luomaan uuden tavan: Passiopolut ja Toivontiet. Passiopolut voisivat johtaa kyliltä tai kaupunginosista kirkolle. Matkan varrella pysähdyspaikkoina on marginaalissa elävien ihmisten tarinoita. Niitä voi pysähtyä lukemaan yhdessä tai yksin; lisäksi mukana on virsi, raamatunkohta tai rukous. Vaellus päättyy esimerkiksi hiljaisen viikon iltakirkkoon.
Pääsiäisyön messu on löytänyt joukkonsa. Toki pääsiäisaamun riemu kaikuu sunnuntaiaamun messussa: Nyt se suuri päivä koitti! Pääsiäisen sanoma on tarkoitettu kerrottavaksi eteenpäin. Aamuvarhain haudalle kiiruhtaneet naiset saivat tehtäväkseen kertoa tyhjästä haudasta muillekin. Ja juoksujalkaa he sen tekivät. Toivonteillä sanomaa kertovat taas ihmisten tarinat – nyt rakkaudesta, ilosta, toivosta. Tietä voi vaeltaa kirkolta poispäin kylille ja toreille. Matkalle voi houkutella mukaan naapurin, tuttavan, työtoverin. Pääsiäisiloa laulavat ihmiset, tuoksuvat kukat, välittävät kortit.
Haastamme teitä matkalle kohti pääsiäistä ja ylösnousemusriemusta voimaantuneena siitä eteenpäin. Pääsiäisilo alkaa tyhjältä haudalta ja johtaa toivontietä elämän iloon. Sitä ei voi olla jakamatta muille!
Riiitta Kuusi, Kirkon diakonia ja yhteiskuntatyö
Lisätietoja: evl.fi/pyha/paasiainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti