perjantai 4. toukokuuta 2012

Leikkisä kirkko

Vappupallot kuuluvat kevääseen kuin ylioppilaslakit ja vaaleat kevättakit. Niitä pitää kantaa mukanaa, vaikka tuuli pyörittää palloa niin, ettei edessä kulkevista näe kuin kantapäät. Ystävällisesti se myös muksaisee vastaantulijaa otsaan tai pyyhkäiseen pipon päästä. Lopulta se lähtee omille teilleen aavalle taivaalle tuulten kuljetettavaksi.

Mutta kävisikö ilmapallo myös kristilliseksi symboliksi? Minulle sen itsenäisyydessä ja vapauden kaipuussa on jotain Pyhään Henkeen viittaavaa. Kulkee siellä missä tahtoo, aivan niin kuin henkikin, eikä sitä voi kahlita. (Todistettu on! Yritimme autossa laittaa palloa kiinni, mutta se pomppasi aina ajajan kiusaksi takaikkunan eteen.)

Myös Linnköpingin tuomiokirkossa on tajuttu ilmapallon kristillisyys, sillä sen kuva löytyy violetista lasten stolasta. Miksi juuri violetista, sitä en tiedä, itse ehkä olisin kirjaillut sen punaiseen stolaan, punainen kun on Pyhän Hengen väri. Siitä huolimatta minussa stolan ja sen kuvituksen näkeminen herätti suurta riemua. Kristillinen symboliikka voi olla näin hauskaa - ja lapsellista. Juuri sitä huomaan kirkkooni tällä hetkellä kaipaavaan. Keveyttä, ilmavuutta, hauskuutta - siinä nyt joitain mieleeni tulleita sanoja.

Leikkivästä kirkosta on puhuttu jo joitain vuosia. Se on erinomainen tapa tehdä kirkkoa tutuksi myös pienemmille. Leikin varjolla kirkosta ja siellä tapahtuvista asioita tulee tuttuja kuin itsestään. Linnköpingissäkin stolat olivat osa kirkon seinustalla olevan lasten alttarin varustusta. Sieltä löytyivät myös alba, messukasukka sekä sulhasen ja morsiammen releet, toki kastemaljaa, ikonia ja kynttilöitä unohtamatta. Ehkä tuolla alttarilla leikkii useampikin tulevaisuuden pappi.

Oma haaveeni olisi, että leikkivän kirkon rinnalle lanseerattaisiin leikkisä kirkko. Se olisi kirkko, jossa olisi elämän iloa ja keveyttä. Se ei väheksy ihmisten kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä, vaan ottaa ne vakavasti. Yhtä vakavasti se ottaa elämän lahjat: ilon, onnistumiset ja monet elämän onnen hetket. Leikkisä kirkko olisi myös naurava kirkko: joskus se hymyilisi monalisamaisesti, silloin tällöin räjähtäisi oikein kunnon nauruun ja usein virnistelisi itselleen lempeän huvittuneesti. Välillä siellä lyötäisiin kaikki lekkeriksi, vaikka ihmisiä kohdattaisiin kunkin tilanteen arvoon sopivalla tavalla.

Veikkaan, että leikkisä kirkko olisi hyvä olla ja tehdä työtä. Silmiin asti ehtivä hymy vapauttaa paljon. Siksi puhelimeen vastatessaankin pitää hymyillä, sen nimittäin kuulee äänestä.

Pyhä Sihteeri


Ps. Loppuun lienee hyvä todeta, että minulle leikkisyys ei ole vakavien asioiden rienaamista tai väheksymistä. Ennemminkin ajattelen, että tärkeät asiat kyllä kestävät pienen leikkisyydenkin. Se ehkä jopa kirkastaa niitä entisestään. Sitä me taidamme kaikki tavoitella, kukin omalla tavallamme.

torstai 3. toukokuuta 2012

Pyhä blogi palaa taajuudelle!

Pyhä blogi vietti paastonaikana hämäränhyssyä, mutta valoistuvan ja vihertyvän kevään myötä blogi aktivoituu taas. Tavoitteena on, että blogi ilmestyy kerran viikossa. Vuoroviikoin siihen kirjoittaa pyhä sihteeri ja vieraileva blogisti.

Blogi toimii myös Pyhä-painopisteen viestintäkanavana ja täältä löytyvät tiedot uusista ja tulossa olevista materiaaleista. Pyhä-painopiste elää myös facebook-maailmassa, jossa sillä on oma sivu.

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan!