maanantai 15. elokuuta 2011

Syksy alkaa pyhää katsellen


”Pyhimmät tapahtumat ovat salaisuuksia. Siksi ne syntyvät öisin.”

Lomalle lompsis – niin päättyi kevätkausi blogistanissa yhtäkkiä. Kesäreissuilta oli vakaa aikomus kirjoitella, mutta etäisyyden ottaminen taisi tehdä hyvää. ”Joskus täytyy mennä kauemmas, jotta näkee lähemmäs.”

Kesän aikana herkistin mieltäni pyhän katsomiseen ja kokemiseen. En lukenut. En kirjoittanut. En sanoittanut pyhää millään tavalla. Muutamia aamuöisiä pohdintoja toki kävin ystävien kanssa – ja maailma parani jälleen. Kesällä annoin pyhälle hidasta aikaa; yöttömässä yössä mieli lepäsi ja etsi ohjailematta omia polkujaan.



”Joskus pyhä ei vain tule näkyviin ennen kuin Jumala itse sammuttaa valot.”

Kun usva nousee järveltä tai valkohäntäpeura jähmettyy tuijottamaan tien varteen, näen pyhän kertovan itsestään sanattomalla kielellä. Kun tangon pyörteissä aika katoaa ja liike vie mennessään, pyhä kulkee voimallisesti koko kehon lävitse. Kun aurinko hellii lämmöllään ja järvivesi pehmeydellään, pyhä tulee iholle.

Pyhä koskettaa tunteiden kieltä. Luetut sanat, katsotut kuvat, kuullut äänet - mikä tahansa voi kirvoittaa pyhän tunteen. Kaikki ei kuitenkaan ole pyhää eikä pyhä kosketa kaikessa ja kaikkialla. Kun yhden viestikanavan hetkeksi sulkee, muut aistit alkavat herkistyä.




”Kuljemmepa minne tahansa, pyhä on edessä ja takana, mennessä ja tulevassa.”

Kun kesän on lepuuttanut silmiään luonnon kauneudessa, voi syksyn alkajaisiksi tarkentaa zoomia. Näin tehdään myös Pyhän uusilla sivuilla, joilla keskitytään visuaalisuuteen: evl.fi/katselepyhaa. Kuvaan voi uppoutua oheisten posti-/mietiskelykorttien grafiikassa, kesäblogin tarinoissa pieniapyhiahetkia.blogspot.com tai upeita valokuvia tarjoavan kuvapankin poluilla www.kuvio.helsinki.fi/pyhanpolut/.

Kaikki sivuilla tarjottu materiaali on ilmaista. Kortteja voi tilata postikulujen hinnalla julkaisumyynnistä (julkaisumyynti(at)evl.fi), kuvapankki ja tarinablogi ovat vapaasti hyödynnettävissä. Palautetta ja parannusehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Mikä sinun silmääsi hivelee? Millaiselle pyhälle matkalle mielesi vaeltaa, kun sukellat kuvaan?

Silmiä hivelevän kaunista syksyä toivottaa,

Pyhä Sihteeri

Kirjoituksessa lainatut tekstit esiintyvät uusissa Pyhä-postikorteissa. Ne ovat teoksesta Puhetta pyhästä (Jaakko Heinimäki & Hilkka Olkinuora 2011, Kirkkohallitus).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti